sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Aurinkoa, aurinkoa

Voi mikä ihanuus ilma tänään onkaan ollut!

 Olemme olleet melkein koko päivän ulkona. Kaupassa kävimme ja  puutarhamyymälässä ostamassa partsille muutamat kesäkukat vapun kunniaksi. Ei vielä paljoa, muutama vain :) Laitoin myös ruusupavut likoamaan ja huomenna laitan ne multaan ja alan odottelemaan kasvua, partsille siirrän vasta n.kuukauden päästä.

Perjantaina ostimme pienille vappupallot, Eemeli halusi lentokoneen ja Freija Prinsessa ruususen, oivalliset valinnat molemmilta ja niistä riittää riemua pitkään :)

Eilen olin ilatasella yläasteen luokkakokouksessa ja oli oikeastaan yllättävän kiva tavata vanhoja koulukavereita!

Koti on jo koristeltu vappua varten ja huomenna teemme munkkeja ja perunasalaattia, simaa emme tehneet kun ei sitä meillä oikein kukaan juo.

Oikein aurinkoista vappua! Ulkoilkaa paljon :)

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Iiiiiihanaa!

Mä olen nyt niiiin innoissani, että on pakko jakaa tämä innostus kanssanne ennen kuin halkean!

Olen karpannut 13pv ja lenkkeillyt viikon ja voi miten loistavan hyvä olo onkaan! Miksen ole tehnyt tätä elämäntapa muutosta aiemmin vaan mättänyt karkkia kupuuni.
Olen kasvissyöjä ja sovellan siis kaikkia ohjeita ja ruokakaupassa menee paaaljon aikaa, kun luen kaikki tuoteselosteet hyvin tarkkaan, mutta se on oikeastaan aika kivaa, antoisaa :)

Olin äsken Eemelin kanssa kahdestaan kaupassa ja oli kivaa olla ihan kahden vaikkakin vaan ruokakaupassa. Hyppelimme ja hassuttelimme ja Eemelillä oli nyt ekaa kertaa tänä keväänä Converset jalassa :)




Huomenna Eemelin esikoulu onkin kiinni koulutuspäivän vuoksi ja taidamme lähteä retkelle jonnekin :)






lauantai 21. huhtikuuta 2012

Aurinkoinen päivä

Tänään on ollut ihana valoisa päivä, oikeastaan heti aamusta.

Herättyäni join pari isoa kupillista kahvia ja lähdin lenkille Seurasaareen. Olen alkanut päivittäin käymään lenkillä ja voi miten hyvä olo siitä tuleekaan ja koukuttaa aika helposti :)
Olemme olleet ulkona lähes koko päivän, lapset kuraisina ja tyytyväisinä. Mies on touhunnut kasvimaalla, leikannut puskia ja sen sellaista.

Nyt onkin kiva olla vaan. Illalla sitten sauna päälle, pizzaa ja Avara luonto telkkarista, meidän lauantai perinne :)

Nauttikaa auringosta!


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Hyvän mielen haaste

kartanonrouvalta sain Hyvän mielen haasteen, kiitos :)
Haasteessa kuuluu kertoa 10 asiaa, jotka tuovat itselle hyvää mieltä, järjestyksellä ei ole väliä. Haasteen saa antaa viidelle blogille.

Nyt kun oikein mietin onkin yllättävän vaikeaa rajata VAIN kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa. Hyviä asioita on niin paljon, kuitenkin niin paljon enemmän kuin ikäviä.



Ensimmäisenä tulee mieleen omat lapseni. Kaikki viisi tuovat minulle niin valtavan paljon hyvää mieltä päivittäin. En voisi kuvitella itselleni sopivampia ja ihastuttavampia lapsia, kaikki niin erilaisia, viisi loistavaa persoonaa ja on kunnia saada olla heidän äitinsä.

Luonto tuo myös hyvää mieltä, kaikki luonnossa tapahtuvat muutokset, eteenkin kesäiset sellaiset. Kesäsade, nurmikon tuoksu, kesätuuli, lintujen laulu...

Perhe yleensä, yhteiset mukavat hetket, kävelyretket, yhdessä syömiset.

Kynttilät, kyntilänvalo lepattamassa, hyvä kirja ja kaffe/teekupponen siinä samalla.

Rauhallinen hetki sängyn päällä loikoillen jotain ihanaa sisustuslehteä lukien.

Kasvimaa, siellä tonkiminen ja uuden kasvun näkeminen. Itse oman ruuan kasvattaminen on ihan loistoa!

Öinen tähtitaivas, sen ihmettelemiseen ei kyllästy koskaan. Mieheni ja lapseni jakavat täysin tämän kanssani. Katseltavaa löytyy aina. On mieletöntä miettiä yhdessä onkohan jossain muuallakin vastaavaa tai edes jonkinlaista elämää.

Oma hyvä, tasapainoinen olo tuo myös hyvää mieltä.

Pitkästä aikaa ystävän tapaaminen. Vaikka ei olisikaan nähty pitkään aikaan, tuntuu silti kuin tapaamisesta olisi vain hetki. Se, että on olemassa sielunsisko.

Elämä yleensä, tavallinen arki tuo älyttömän paljon hyvää mieltä. Kun on ollut kommelluksia (neidin elämän alkutaipaleella) niin tavallinen arki ja elämä yleensä on ihan huippua ja useimmiten en muuta kaipaakaan, kuin juuri sitä tavallista "tylsääkin" arkea. Se on arvokasta.

Mutta tosiaan hyvää mieltä tuottavia asioita on niin valtavan paljon, pieniäkin asioita joita ei aina huomaa, jos ei hetkeksi pysähdy :)




Mitkä asiat tuovat teille hyvää mieltä?

ilonvuosi
perhonenkorvanlehdella
onnellinenkoti
mietteitameilta
elamankulku

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Uusi tatuointi :)

Tämä äiti-ihminen on oikein tyytyväinen nyt, vaikka käsi onkin vielä turvoksissa ja kipeä :)
Vähän vielä mahtuu, mutta sitten joskus, nyt on oikein hyvä näin.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Keltaiset tennarit ja vaaleanpunaisesta väristä

Ostin eilen Mic Macista ihanat keltaiset tennarit. Ne ovat niin hyvät jalassa, ihan kuin aamutossut, jotenkin ilmeisesti pehmustetut, aivan ihanat kävellä pitkiäkin matkoja ja miten edulliset! 16.90, ei hinta eikä mikään kengistä!
Viime keväänä omistin lilat sellaiset ja sitä edellisenä pinkit, nyt sitten keltaiset :) Ihan loistavat Conversejen ohella!
Tulipa huono kuva!
Meillä on tänään lastenvaate kirppis tuossa lähellä. Ensin olin menossa sinne myymään, mutta en taida kuitenkaan. Viime kerralla kun kävi niin, että mun pöytäni ohitettiin reippaasti, jokunen pysähtyi kysymän, että eikö ole retroa, unisexiä...ööö, ei ole. Eli kun meillä on enimmäkseen suht vaaleanpunaista niin se vaan ei tunnu ihmisille uppoavan. Tuntui, että olen ainoa äiti, jonka tyttärellä on pääosin vaaleanpunaista. En siis turhaan mene toiste. Ongelmana vaan on pieneksi jäänyt vaatevuori joka kasvaa ja kasvaa sitä mukaa kuin Freijakin kasvaa, eli huristen :D

Vaaleanpunainen on muutenkin väri, joka saa eniten mielipiteitä, jakaa eniten mielipiteitä ja ihme kyllä enimmäkseen negatiivisia.
Olen usein saanut kuulla, ratikassa ollessamme miten neiti onkin niin vaaleanpunaisiin puettu ja on se kyllä kumma ja miksikäs niin pitää ja blaa blaa. Ei mulla olisi pokkaa alkaa kommentoimaan toisten lasten vaatteiden värejä!

No, asiasta toiseen...saan huomenna uuden tatuoinnin. Prinsessan linnan, vaaleanpunaisen tietenkin :)

Leppoisaa lauantaita teille :)






perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hippityttö

Meillä on pieni hippityttö, joka ei halua, että hänen hiuksiaan letitetään, ei halua edes hiuspinniä. Haluaa hypellä kutrit valtoimenaan.

Pieni hippityttö hämmästyttää, kummastuttaa ja ihastuttaa minua joka päivä. Vaikka olen saanut kunnian elää hänen kanssaan jo 3,5 vuotta, olen silti joka päivä ihastuksesta ihmeissäni. Voiko tälläistä luonnonlasta ollakaan, joka puhuu kauniisti ja runollisesti, ihastelee aidosti kaikkea pientä kaunista ympärillään ja silittelee minun, äitinsä hiuksia ihastelevasti.
Hän on kuin sadun keijukainen. Rakkaani.


Tänään menemme käymään ystäväni kampaamossa keskustassa. Emme leikkaa kummankaan meidän hiuksia :D Menemme vaan rupattelemaan :)
Mies lähtee taas tänään Eemelin kanssa uimaan. Se on heidän yhteinen juttunsa aina perjantaisin :)

Mukavaa perjantaita, älköön se olko epäonninen kenellekään.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Hiuksia ja hennausta

Viime viikolla päätin, etten enää värjää hiuksiani kemiaalisilla väreillä. Mitään allergisia reaktioita ei ole koskaan tullut, mutta aloin miettimään, että viitsinkö oikeasti ottaa riskiä. Ja en viitsi.

Hiukset ovat olleet mulle aina tosi, tosi tärkeät, vaikka ne ovat aina olleet samanlaiset, ihan lapsenakin, pitkät ja jakaus keskellä päätä, kunnon hippi :D
Pienenä toivoin aikuisena saavani mustat pitkät inkkarihiukset ja noin kolme vuotta sitten vasta uskalsin ne mustiksi värjätä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mustat hiukset siis :) Monta vuotta mietin, että miten mustat mulle sopisivat, mutta hyvin ovat sopineet, onhan silmäni ruskeat ja ihokaan ei ole sieltä valkoisemmasta päästä.

Nyt kuitenkin joudun KAI suureksi harmikseni luopumaan rakastamistani mustista hiuksista.
Ruohonjuuresta ostin mustan Sante hiusvärin, siinä on hennaa ja indigoa, ei myrkkyjä.
Olin toiveikas ja ryhdyin isoon hommaan; sekoitin mössön ja annoin tekeytyä tunnin, laitoin päähäni ja annoin olla kaksi tuntia = ei toivottua vaikutusta, pieni punertava vivahde.
Eilen uusin koko homman, sekoitin jauheen kahviin (kahvi tumentaa) ja annoin tekeytyä (vrk) ja lätkin päähäni kahdeksi tunniksi = ei edelleenkään toivottua vaikutusta, entistä rusehtavampi ja punertavampi.

Voi itkujen itku! Onkohan nyt ainoa mahdollisuus mennä kampaamoon jossa käytetään Elumen väriä vai jatkanko tällä rusehtavan punertavalla ja heitän hyvästit mustalle...ääh, en tykkää yhtään punertavista hiuksista itselläni. Pahus!




sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää ruokaa ja mukavaa oleilua

Pääsiäisaika on sujunut leppoisasti.
 Eilen olimme pienten kanssa äidilläni syömässä ihania vihreitä linssejä Silvopleen tapaan, salaattia, porkkanapataa ja muille oli lisäksi kookoskanaa. NAM!

Eemeli ja Freija tykkäävät kovasti olla mumman luona, onhan siellä vintti ja vaikka mitä kivaa tutkittavaa :) Eilen Freija löysi mumman kenkävarastonkin eikä sen löydettyään olisi halunnut lähteä millään kotiin, mummalla kun on ihania korkokenkiäkin mitä ei äidiltä löydy :D








Kotiin päästyämme ja aikamme ruokaa sulateltuamme lähdimme vielä muutaman pysäkin ratikalla körötellen kaupunkiin kävelylle.

Sitten olikin hyvä tulla kotiin, napsaista sauna päälle, syödä itsetehtyä pizzaa ja kömpiä peiton alle mukavan päivän jälkeen :)

Tänään olen pessyt ja silitellyt verhoja. Mies on ollut pyöräilemässä lasten kanssa. Nyt voisi katsoa jonkun kivan leffan sohvalla löhöillen, rakkaiden kanssa.

Mitä te olette puuhailleet? :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

Iloista pääsiäistä!

Menetin hermoni  yksi päivä eteisessä lojuviin kenkiin ja rullalautoihin. Mietin pitkään mitä niille tekee. Kunnes keksittiin miehen kanssa, että laitetaan seinälle! Niin meillä on nyt osa laudoista ja osa kengistä seinällä ja osa kaapissa...ei ehkä niin nättiä, mutta ah miten käytännöllistä :)

Maalasin myös ulko-oveen liitutaulun. Meillä on liitutaulua vähän joka paikassa :D





Oikein rentouttavaa pääsiäistä kaikille :)