maanantai 7. toukokuuta 2012

Sunnuntai Kaapelitehtaalla

Viikonloppuna oli Kaapelitehtaalla jokavuotinen Kierrätystehdas. Me olimme sunnuntaina pienten lasten kanssa paikan päällä. Olihan siellä vaikka mitä!
Alussa oli kiva nallenainen nalleineen, joka valloitti Freijan :)



Ideoita sieltä sai paljon ja oli kaikkea kivaa tutkittavaa, mutta tungos oli rattaiden kanssa paikoitellen aikamoista. Paljon oli lapsiperheitä rattaiden kanssa liikenteessä.


Nämä tyynyt olisin halunnut kotiin, kaikki!

Nämä myös :)

Ehkä makein henkari minkä olen nähnyt!

Ideahan tässä on ihan loistava, mutta kaikki oli kamalan kallista, ihan oikeasti kallista!

Kierrätystä pitäisi tukea ja se onnistuisi mielestäni paremmin, jos kaikki kierrätetyistä materiaaleista tehdyt eivät olisi niin hintavia, hieman edullisimpina ne tulisivat tutummiksi ihmisille.
Mitä mieltä te olette?

Kierrätyskeskuksen osasto oli mielenkiintoinen ja täynnä kaikkea ihanaa! Harmi vaan, että siitä unohtui ottaa kuva, lapset olivat siinä vaiheessa kyllästyneitä ja olimme suuntaamassa ulos. Sen verran kurkkasin, että siellä oli tapettirullia (pieniä), lankoja, naruja, nappeja...jne.

Emme ostaneet muuta kuin kaksi Kiertin bambuista tiskirättiä, toinen meille kotiin ja toinen äidilleni .

Ilmaistorilta Freija löysi kaipaamansa punaisen olkalaukun, ei priima kunnossa, mutta neiti on niin onnessaan laukustaan, että jopa nukkui sen kanssa! :D Eemeli löysi kaksi pikkuautoa ja mikä ilo niistäkin tuli :)
Löysin myös kivan taulun lastenhuoneeseen, siinä on siilejä ja siilien talo, aika söpö.


Mutta jos kysyy meidän lapsilta  mikä oli tässä hommassa kivointa niin kevyesti ykköseksi nousee metro! Me siis ei metrolla kuljeta koskaan! Freija ja Eemeli ovat olleet elämänsä aikana varmaan vain 2-3 kertaa metrossa, lapsiparat :D

Metrossa oli sekä kivaa, että jännää!

1 kommentti:

  1. Olen täysin samaa mieltä siitä, että monet kierrätysmateriaalista tehdyt tavarat ovat kalliita. Siinä ollaan tavallaan pielessä, koska niitä voi sitten ostaa vain ne ihmiset, joilla on riittävästi rahaa. Tosin monet näistä tavaroista ovat käsityötä, joten se varmaan korottaa hintaa.

    Nuo Kiertin tiskirätit on ihan huippuja, meillä on niitä 8 kappaletta, enkä ottaisi enää tavallisia tiskirättejä takaisin.

    VastaaPoista