perjantai 10. toukokuuta 2013

Lämpimällä viikolla

Kuluneella viikolla on tullut mietittyä elämää ja sen kommervenkkeja, sen koko kirjoa ja tunteita.

Viikolla olin lounaalla Silvopleessa äitini kanssa ja tällä samalla viikolla ystäväni äiti nukkui pois. Siellä Silvopleessa syödessämme tuntui, että katsoin äitiäni entistä tarkemmin, kuuntelin ja nautin.
Ystävän puolesta tuntuu pahalta, suru tuntuu. Kunpa voisi auttaa, jotenkin lievittää, mutta eihän sitä voi. Lämmin halaus <3

Tällä viikolla on tullut myös puhuttua loistavien ihmisten kanssa, jaettua tärkeitä asioita.
Tunteita nostattava viikko!


 
 
"Antaa ampiaisten surista vaan ja mennä menojaan ja taivas pohjolan, armaani mun ja kaikkihan tiedätte, että maailmoita on monia.", sepusteli Freija tässä istuskellessaan.
Enpä tiedä mistä toi tyttölapsi noita kauniita juttujaan keksii, (tämä ei siis ole ensimmäinen kerta) mutta me muut väkisinkin pysähdytään ja kuunnellaan haltioituneina. Jopa isoveljen puuhat keskeytyvät, sitten hän hymyilee hellästi pikkusiskolleen ja sanoo: "Hassu Freija" <3
Ihan kuin pieni tyttö todella tajuaisi jotain enemmän ja koko tämän elämän ja maailman kauneuden.
Hassua ehkä, mutta aika pysäyttävää 4-vuotiaan suusta :)






 
Huomenna on täällä meillä kalastuskilpailu ja Eemeli on kovin innokkaana isin kanssa menossa. Viime vuonna saivat kaksi isoa lohta joista toisesta tehtiin uunilohta ja toisesta tuli iso kalakeitto :)
 
Rauhallista perjantai iltaa <3
 
 

2 kommenttia:

  1. Meidän nelivuotias on samaa maata, harvase päivä ihmettelen sen juttuja, hän keksii erityisesti ihania laulun sanoja. :)

    VastaaPoista