keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Metsään!

Aamulla oli kiukkuinen olo. Pesukone meni rikki, pyykkivuori odotti, harmitti, suututti, itkettikin.
Kahvikaan ei auttanut. Ilma oli ihan tyhmä, miksei voinut olla kunnolla lunta, jotta voisi mennä hiihtämään. Mikä hiihtoloma se tälläinen on, että on loskaa vaan eikä hiihtämään pääse! Luistelukaan ei lähijäällä enää onnistu. Ihan plääh!
Lapset piirtelivät ja päätin mennä pesulle.
Sieltä tullessani oli vähän parempi fiilis ja päätettiin mennä metsään.

Hyvä, että mentiin koska siellä mieli rauhoittui. Huomasin, etteivät lapset kaipaa lomalleen mitään ihmeempää puuhaa, ovat onnellisia ja tyytyväisiä ihan tavallisesta puuhailusta. Itse sitä herkemmin miettii mitä muka pitäisi ja asettaa liian suuret odotukset.

Me leikittiin avaruusalusjuttuja, oltiin aluksessa, laskeuduttiin timanttiplaneetalle, kerättiin timantteja alukseen koska timantit olivat aluksen polttoainetta. Löydettiin isoja jääpaloja jotka olivat timantteja.  Leikin mukana ja kyllä kannatti! Miten lapsilla onkaan taito saada äiti paremmalle mielelle ja todella aidosti heittäytyä juuri siihen hetkeen miettimättä seuraavaa <3
Välillä halailtiin puita (joo-o, me toisinaan halaillaan puita) ja tuoksuteltiin niiden tuoksua, tutkittiin kantoja, oltiin likaisia :D

Kotona lohikeittoa, ihan vaan perunaa, porkkanaa ja lohta, niin se uppoaa meidän lapsille parhaiten ja lohikeitto on lasten lempparia.
Jälkkäriksi tehtiin korvapuusteja.

Mitä muuta olisinkaan tänään kaivannut...en mitään!
Kiitos lapseni, kun taas opetitte minua <3












5 kommenttia:

  1. Siis niin ihanasti kirjotettu:) Toi kyllä kuulosti myös tutulta. Kiitokset lapsille!

    VastaaPoista
  2. Piti vielä sanomani, että mekin mennään usein metsään ja se on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Onneksi Suomessa on metsät aina aika lähellä asuu sitten missä vaan :)

      Poista