tiistai 27. toukokuuta 2014

Tukholmassa


Olimme viime viikolla Tukholmassa. Päätös matkasta tuli aika yks kaks, kolme tuntia laivan lähtöön ja varasin hytit. Meillä oli kaksi hyttiä koska teini kavereiden kanssa oli myös mukana.
Kiireesti reppuihin välttämättömät ja ratikalla kohti satamaa.

Suunnitelmia ei ollut muita kuin iki-ihana Junibacken.
Jos ette ole käyneet niin suosittelen! Ja vaikka olettekin niin sehän on paikka missä on aina silloin tällöin kiva käydä uudestaa.
Satujuna on sanoinkuvaamattoman ihana! Voisin istua siellä vaikka kuinka monta kierrosta ja ihastella Marikkia, Ronjaa, Katto Kassista, Veljeni leijonamieltä, Eemeliä...

 Teinit shoppailivat sen aikaa keskenään kaupungilla. Tukholma on onneksi tuttu kaupunki meille (äitini asui siellä aiemmin ja olemme käyneet siellä vaikka kuinka monesti) ja teinitkin osaavat siellä mennä itsekseen ja kännykäthän on kaikilla, jos tarvitsee. Yhtenä päivänä kun ei ehdi sekä Junibackeniin (koska siellä menee aikaa, matkahan sinne ei ole mikään), että kaupoissa kiertelmään, eikä meillä ollut nyt mitään tarvettakaan ostella mitään :)
Ja toisekseen, kun matkassa on pieniä ja teinejä niin se asettaa tiettyjä haasteita, joista sopimalla kyllä selviää. Teinit eivät tosiaan halua mukaan Junibackeniin eikä pienemmät taas kierrellä teinien perässä kauppoissa :D

Sovimme sitten ajan ja paikan missä tavattiin ja mentiin yhdessä syömään. Istuskeltiin hetki, nautittiin ihanasta aurinkoisesta Tukholmasta, syötiin jätskiä ja sitten olikin jo aika lähteä takaisin laivalle.

Paluumatkalla Maarianhaminan satama oli lumoava...toiset isot laivat ja sataman valot muuten pimeässä yössä oli 8-ja 5-vuotiaille kuin taikaa taas kerran.

Koskaan en kyllästy ihailemaan merta ja laivoja. Meri-ilma, maisemat. Tukholman saaristo...en ihan heti tiedä upeampaa ja rauhoittavampaa kuin olla laivan kannella ihastellen ja ilmaa nuuhkien, hengittäen syvään rakkaat vierelläni <3

Käyttekö te usein Tukholmassa, laivalla? Mitä teette maissa ja laivalla? :)






























1 kommentti: