maanantai 9. marraskuuta 2015

Syksyn tunnelmia.

Syksy on selvästi tullut, aika on vähissä ja arki, töineen ja kouluineen vie mukanaan. Viikonloput olemmekin yrittäneet rauhoittaa ilman menemisiä ja olla vaan :)
Aamuisin on vaikea herätä, kaikkien tekisi mieli vetää peitto korville asti, käpetyä vielä hetkeksi sinne suloiseen unien maailmaan, pehmeään ja lämpimään.

Eilen oli isänpäivä ja eilen muutti vanhin lapsi omaan kotiinsa. Oloni on haikea. Ajatukset kääntyvät väkisinkin hänen luokse. Aamulla ensimmäisenä ajattelin miltä hänestä tuntui herätä omassa kodissaan ensimmäisenä aamuna. Kun on tottunut elämään suurperheen hulinassa voi ehkä aluksi hiljaisuus tuntua oudolta, mutta toisaalta varmasti myös helpottavalta. Ja itsenäistyttävähän sitä jokaisen on. En vain kuvitellut tämän tuntuvan näin haikealta.

Ihanaa on sytytellä kynttilöitä, laittaa tähdet ikkunoihin, kutoa sukkia ja tossuja, pipoja ja lapasia, potkia ulkona syksynlehtiä.

Valoa ja iloa :)







4 kommenttia:

  1. Olen seurannut teidän perheen elämää sitä lähtien, kun tämän blogin löysin v.2012. Ja täytyy sanoa, että ihan kadehdin kuinka ihana ja rakkautta täynnä oleva perhe teillä on! Olet onnekas Destemone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten lämmittikään kommenttisi, kiitos! Kivaa päivää sinulle :)

      Poista