maanantai 4. huhtikuuta 2016

Isot lapset ja iso ikävä

Isot lapset.
 Niiden kengät lojuvat eteisessä, ne skeittaavat, pelaavat fudista, katsovat leffoja, pelaavat pleikkaria, harrastavat, nukkuvat viikonloppuisin melkein koko päivän, ovat pitkiä ja hoikkia, niidne huoneessa on astioita, tulevat myöhään kotiin, syövät hyvin, laittavat äidille viestejä. Ne ovat rakkaita.

Meillä on nyt tilanne, että isoista lapsista vanhin on jo muuttanut pois ja toiseksi vanhin tekee lähtöä, kotiin jää vain kolme lasta ja olo on tyhjä, haikea ja itkuinen. En osaa päästä tästä olosta pois. Näen unia isoista lapsista pieninä pellavapäinä. Haluaisin kaikki ne vuodet takaisin ja sydän on palasina juuri nyt tajutessani miten nopeasti vuodet menevät. Kyllähän mä tiedän, että ne menevät nopeasti ja onhan siitä kaikki aina sanoneet, mutta kukaan ei ole kertonut MITEN nopeasti ne menevätkään! Kukaan ei ole varoittanut miten tyhjä olo jää, kun lapset muuttavat pois!

Reagoin voimakkaasti, kyllä. Olen ollut koko aikuisikäni äiti, en osaa olla muuta, enkä halua olla muuta, se on tärkein tehtäväni. Halusin talon täyteen lapsia ja sain, mutta nyt ne lähtee pois ja mä en ollut yhtään varautunut miten pahalta se tuntuu, en tajunnut, että se voi itkettää näin.

Tiedän, että ne pärjäävät, osaavat hoitaa asiansa. Esikoinen kertoi viikonloppuna tehneensä ruokaa, hyvää ruokaa ja olin ylpeä hänestä. En ole koskaan opettanut lapsia, en koskaan ole opettanut heitä tekemään ruokaa, en kertonut paljonko vettä pitää laittaa kattilaan, paljonko ripauttaa suolaa.
En ole opettanut lapsia käymään pöntöllä, en pesemään pyykkiä. Ne ovat oppineet, yhdessä elämällä. Enemmän mua on opetettu, enemmän mä olen oppinut...mutten sittenkään vielä ole oppinut päästämään irti.

Lapset ovat meillä vain lainassa, sanottiin mulle eilen. Joo, tiedän, mutta eikö sitä laina-aikaa vois pidentää?




7 kommenttia:

  1. Ihana Äidin postaus♥♥
    Minulla vain yksi tyttö...enemmänkin olisimme ottaneet, mutta ei meille suotu. Voit kuvitella miltä tuntui, kun hän muutti kotoa. Iltaisin itkin itseni uneen ja kirjoitustasi lukiessa tuo kaikki vyöryi taas mieleeni ja kyyneleet kostuttivat silmäni♥ Ole onnellinen, että sinä saat "opetella" lopumista...yksi kerrallaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todella kuvitella <3 kyllä ne äidin tunteet on vahvoja.

      Poista
  2. Ihana postaus. Muistan niin nuo tunteet. Välillä tulee haikeus ja toivoo, että aikaa voisi siirtää taaksepäin. Kaipaa sitä säpinää ja lapsia. Mutta, voin kertoa että uusienkin elämänvaiheiden eläminen on rikasta. Ja onhan lapset siltikin olemassa, vaikka aikuistuvat ja lentävät pesästä pois. Tiedätkö? Upeaa todeta että siivet heillä kantaa♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onkin ja on ollut hienoa huomata, että kyllä ne isot pärjäävät <3

      Poista
  3. Haikeaa, mutta silti hienoa, että pojat pärjäävät, eikä lapsiaan silti menetä, he ovat ajatuksissa ha sydämessä aina.

    VastaaPoista
  4. Heippa Merikuu! Oletkohan saanut sähköpostiani? Olet voittanut arvonnassa Dolcen uutuustuoksun :) Laittaisitko yhteystietosi minulle sähköpostitse mitä pikimmiten, niin saadaan tuoksu sinullepäin? S-posti on beauty.highlights.blog@gmail.com

    Aurinkoista päivää! :)

    VastaaPoista