keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Valoa harmauden keskellä

Tänä aamuna hämmästelin valoa. Oli valoisaa jo heti kahdeksalta! Kevät on tulossa!
Samalla kuitenkin teki mieli tarttua suureen vesiväripalettiin ja alkaa sutimaan maisemaa värikkäämmäksi, on niin harmaata, maa on harmaa ja vaikka on valoa niin vielä se taivaskin on harmaa.
Kesädiggarille on lohduttavaa ajatella, että ihan kohta on kesä. Ihan kohta voi alkaa käyttää tennareita ja kulkea avopäin :)

Kevään ja kesän tullessa se oma energiatasokin on ihan toista luokkaa kuin tällaisena harmaana vuodenaikana, jolloin tekee mieli iltaisin vaan istua sohvannurkassa virkkaamassa peittoa. Tuo peitto onkin ikuisuuspeitto, koska sitä voi jatkaa aina vaan lisää ja lisää kunnes se on jättimäinen :D Nyt se on jo oikein hyvä torkkupeitto mutta virkkaan siihen lisää aina jämäjangoista.

Ulkoiseta harmaudesta huolimatta värikästä keskiviikkoa kaikille :)



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Tammikuussa tuiskusi, entä helmikuussa

Tammikuu ihastutti lumisella kauneudellaan. Vaikka olenkin henkeen ja veraan kesäfani niin tykkään kyllä kovasti eri vuodenaikojen vaihtelustakin. Kunnon kipakka talvi lumihankineen ja talvisine touhuineen on sata kertaa kivempaa kuin loskainen musta talvi.
Ulkona on kaunista ja valoisaa, selvästi nyt helmikuussa mennään jo valoa kohti :)

Tänään vietämme sairastupaa, Freija on flunssassa. Luemme, loikoilemme ja kudomme. Tytär onkin äitinsä tapaan innostunut kutomisesta ja lankakaupassa käydessämme olimme molemmat langoista yhtä innoissamme ja Freija sai valitaitselleen langan, hän valitsi ihan ylipehmeän ja paksun vaaleanpunaisen josta aikoo kuulemma tehdä itselleen kaulaliinaa. Löydettiin myös youtubesta uusi tyyli tehdä tuubihuivia ja sitä olisi kiva kokeilla, siihen käy parhaiten juuri paksu lanka, armknitting! Katsokaa, näyttää hassulta :D

Itse olen tänä talvena tehnyt lukemattomia villasukkia ja tossuja, tuntemattomille ja tutuille, itselle ja perheelle, aikuisille ja vauvoille. Nyt harmittelen miksen ole ottanut kuvaa jokaiseta tekemästäni parista.
Vielä olisi tekemättä miehelle rastapipo, mutten ole löytänyt hyvää ohjetta, ehkä täytyy tehdä ilman ohjetta.

On ollut kiva saada kommentteja ja kuulla miten moni on lukenut lehden, jossa kotimme on :) Kiitos teille ja iloisesti tervetuloa tänne blogiin seuraamaan meidän perheen touhuja!