tiistai 24. toukokuuta 2016

Kenkätatuointi

Tatuoinnit eivät ole koskaan olleet itselleni vakava asia. Saatan ottaa niitä hetken päähänpistosta, en ole tyyppiä joka harkitsee vuosia ja suunnittelee itse omat tatuointikuvansa. Annan tekijälle vapaat kädet ja luotan ja harvoin menee pieleen (no, muutaman kerran visiomme eivät ole kohdanneet).
Sittemmin olenkin alkanut ottaa tatuointini tutuilla, kavereilla ja se on ollut hyvä ratkaisu.

Viime viikolla otin Vans Old Skool kengän ihooni. Kenkä...aika outoa, vai?
Muistan, kun ensimmäistä kertaa laitoin kyseisen tennarin jalkaani, se oli suurta rakkautta, tuntui, kun olisin tossut jalassa kävellyt, mikään ei hiertänyt, ne sujahtivat jalkaani joka askeleella jalkojani hellien.
Sen jälkeen olen tullut hyvin merkki uskolliseksi ja en muista edes kuinka monet Vansit omistan. Silti juuri kyseinen Old Skool on jalalleni se paras ystävä. Miksi siis en olisi ottanut tätä tatuointia :)







lauantai 7. toukokuuta 2016

Mietteitä äitiydestä

Kun ensimmäistä kertaa tulin äidiksi olin nuori, kirjoitin ylioppilaaksi pieni ihme vatsassani potkien.
En kuitenkaan kokenut olevani liian nuori vaan juuri sopivan ikäinen pienen pojan äidiksi.
Ainoa asia mikä minut yllätti oli se, että istukka piti synnyttää! Mikä ihmeen istukka? :D

Päivämme kuluivat leppoisasti yhdessä loikoillen, pieni perheemme, minä, mies (nykyään entinen sellainen), ihana poika vauva ja mäyräkoira. Kaikki oli siinä ja mitään muuta en kaivannut. Kävin pitkillä vaunulenkeillä koira mukana ja olin pakahtua ylpeydestä ja rakkaudesta pientä ihmistä kohtaan!

Sen jälkeen lapsia on tullut neljä lisää ja joka kerta se on ollut yhtä ihmeellistä, uutta, hämmentävää, mullistavaa. Jokainen lapsi on tuonut elämään ja perheeseen mukanaan niin paljon uutta. Paljon olen lapsiltani oppinut, mutta paljon on vielä oppimatta.
Kaikista ihmisistä juuri lapseni ovat ne, joilta olen eniten oppinut.

Nuorena minulla oli hyvin tarkka käsitys siitä millainen äidin "pitää" olla ja tein kaikkeni ollakseni itselleni asettaman käsityksen mukainen. Luovuin monesta asiasta, en lasteni vaan omien käsitysteni vuoksi. Pyrin liikaa täydellisyyteen ymmärtämättä ettei täydellistä äitiä olekaan!

Omaa äitiäni olen oppinut arvostamaan ihan eri lailla vasta nyt viiden lapsen äitinä. Jotenkin ehkä koen olevani eheä vasta nyt, kun perhe on täysi ja sitä mukaa olen oppinut arvostamaan omaa äitiäni enemmän.
Minulla oli vahva ja raju teiniangsti ja roihusin rajusti. Punkkarina meikkasin paljon, ketjut kilisivät ja Sid Vicious oli ihana! Oih, miten idioottimainen ihailun kohde.
Paljon sai äitini kokea ja en tietenkään sen ikäisenä ymmärtänyt mitä mutsi vaahtoaa ja holhoaa! Luulin tietäväni kaiken, osaavani kaiken.
Miten vähän tiesinkään, miten vähän osasinkaan ja miten kiitollinen olen äidilleni, että hän vaahtosi ja holhosi ja jaksoi kaiken sen roihuamisen kanssani!

On maailman parasta olla äiti.
Kun lapsia on monta ja isoja ja pieniä on myös hyvin erilaista olla äiti. On erilaista olla äiti aikuisille lapsille kuin teinille ja alakoululaisille.
Monenlaista olen myös itse äitinä kokenut, monet vastoinkäymiset, itkut, huolet, ilot, mielettömät onnen hetket, haikeudet, turhautumiset, ylpeydet...
Luojalle kiitos, että saan kaiken tämän kokea näiden lasten äitinä.
Olen kaukana täydellisestä äidistä, oikeastaan olen hyvin epätäydellinen, mutta ainakin rakastan lapsiani kuin hullu puuroa ja tekisin mitä vaan heidän hyvinvointinsa puolesta. 
Ja jossain olen tainnut sitten kuitenkin äitinä onnistua, kun he kaikki ovat huomenna äitienpäivänä kotona luonani.
 

Ja oma äitini, paras ystäväni. Se jolle soitan, kun on murheita, kun itkettää, se jolle soitan, kun sydän meinaa haljeta ilosta ja onnesta, se jolle soitan, kun tarvitsen apua tai neuvoja ja ihan muuten vaan ja joka päivä, se jolle kerron kaiken, se äiti tulee meille myös huomenna ja luulen etten huomenna voisi onnellisempi olla!

Toivotan kaikille äideille lämmintä ja aurinkoista äitienpäivää :)
Ja hei! Mitkä ihanat ilmat ovat meitä hellineet! Lisää näitä!