lauantai 5. elokuuta 2017

Kultainen kesäloma

Kesäloma lähenee loppuaan ja se aiheuttaa joka vuosi haikeutta.
 Arjen kolkutellessa ovella ei tekisi mieli avata ollenkaan, olisi ihanaa vaan jatkaa joutilaana oloa, herätä kun herää, syödä kun huvittaa, istua meren äärellä ja tehdä vaan kivoja juttuja, tulla sisällä väsyneenä, vähän likaisena ja hikisenä.
Olisi kiva jatkaa vapaana olemista, lapsilla hiukset harjaamatta, vähän takkuisina, suut jäätelöstä vähän tahmeina.

Meidän kesäloma oli taas yhtä ihana kuin aina kesälomat ovat.
 Uimme aina, kun siihen oli mahdollisuus, vaikka vesi välillä olikin vain +15, kävimme Kotkassa katsomassa isoja laivoja, ihastelimme kaatosateessa aina niin kaunista Porvoota, kävelimme iltamyöhään, muiden jo ollessa kodeissaan iltapuuhissa, Loviisan idylisiä katuja, olimme monta kertaa Suomenlinnassa, lainasimme kirjastoista kirjakasoja joita luimme ahkerasti, olimme me vanhemmat Tuskassa,  istuimme kallioilla, söimme iltapalaa juhannuskokkoa katsellen, tutustuimme suloisiin minihevosiin ja ihastuimme niihin täysillä, söimme paljon jäätelöä ja vesimelonia, teimme raparperimehua ja raparperipiirakkaa paljon, seikkailimme ja nautimme jokaisesta kesän päivästä tarraten niihin kiinni kovasti etteivät ne vain tältä kesältä loppuisi.
Ja nyt ne meinaavat loppua, kun arki alkaa torstaina. Vielä muutama päivä.

Hassua miten joka vuosi kesäloma on se tärkein juttu koko vuodesssa, se mitä eniten odottaa. Kuitenkaan asettamatta sille mitään pakotteita, on vaan huippua olla ja antaa päivien soljua ihanasti ja lempeästi.
Tuntuu, että elän enemmän kesällä, olen enemmän, teen enemmän vaikkakin raukeammin ja hitaammin, kesällä ei ole kiire, kaiken voi tehdä rauhassa, olla iisimmin, huomata enemmän.
Mutta muutama päivä vielä <3





























perjantai 16. kesäkuuta 2017

Keämökittömän kesäparatiisi

Meillä ei ole kesämökkiä ja usein huomaan harmittelevani asiaa.
Sitten taas katselin ympärilleni kotona ja totesin, että hei, meidän kotimmehan näyttää ihan kesämökiltä! Ja meillä on ranta jonne voimme mennä, meri jonne voimme pulahtaa, kasvimaa jossa möyriä!
Että vaikka se kesämökki olisikin ihana asia olla olemassa, niin kuitenkin kun sellaista ei ole niin oikein hyvä näinkin :)

Meillä alkoi koulujen loputtua kesäloma ja voi miten nautimme ja olemme! Ekan viikon vaan loikoilimme ja palauduimme ja nyt onkin virtaa mennä ja tehdä.

Tässä aamulla katselin lasten ruskettuneita kasvoja, pörröisiä auringon vaalentamia hiuksia ja ajattelin, että tätä se elämän onnellisuus on. Vaikka sitä kesämökkiä ei ole, eikä varaa matkustaa perheen kanssa etelään rannalle loikoilemaan niin tämä on ihanaa juuri tälläisena :)
















tiistai 25. huhtikuuta 2017

Muutama asia kotoota joista pidän kovasti.

Moni asia kotona saa mut päivittäin hyvälle mielelle. Tässä muutama:

Makuuhuoneen pikkuinen ja oikeastaan aika hassu ikkuna. Keväällä mustarastas laulelee ja kesäisin lokit herättävät aikaisin. Noiden puiden takana on Mannerheimintie. Lapset tykkäävät maata sängyllä ja katsella tästä hassusta ikkunasta ulos ja nuuhkia ulkoilmaa.


Värit lastenhuoneessa saavat takuulla hymyn huulille. Kaikki hupsut tavarat, lapsille niin tärkeät. Leikkisyys ja silti unenomaisuus lastenhuoneen värityksessä ja koko tunnelmassa. Huoneessa ihan aistii ajatusten pehmeyden ja lapsuuden viattoman ajan, hauskat leikit ja puuterimaisen pehmeyden.


Pikkuvessan keltainen hylly, jonka mieheni teki ja minä maalasin, tyttären maalaus tuovat hymyn huulille tahmeana ja väsyneenä aamuna.


Kallion kirppikseltä vitosella löytämäni suolapurkki ihastuttaa aina keltaisella ja pyöreän täyteläisellä olemuksellaan. Tämä purkki on kiva avata ja sulkea.


Asetelma lastenhuoneen ikkunan välissä. Lapset ovat keränneet nämä kivet Suomenlinnasta ja tämä on kuulemma yksi askel lähemmäksi haaveilemaamme asuinpaikkaa, laivat ostettu Suomenlinnasta myös. Seilaavat kivikossa mutta tasaisesti, ehkä kuten elämässäkin toisinaan.


Äidiltäni saatu pellavainen pyyhe pitsibrodeerauksineen. Pikkuvessassamme on ikkuna ja laitoin liinan siihen verhoksi, valo siivilöityy kauniisti pellavan läpi ja saa ajatukset pytyllä istuessa entisaikaan, jolloin naiset kulkivat hameissa, esiliinat edessä. Hassua mutta totta.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Merituuli puhaltaa stressin pois

Stressi. Se on ikävä kaveri. Valitettavan moni tuntee sen tyypin.

Itse sain tutustua siihen vuosia sitten. Oli vaihe jolloin elämä tuntui olevan töitä, töissä ei ollut hyvä ilmapiiri, asiakkaat olivat ihania mutta jos leimasin kellokortin viisi minuuttia liian myöhään myöhästyttäni ratikasta, kun vein lapset päivähoitoon ja halit venyivät, sain takuulla kuulla asiasta ja sain kovatkin nuhteet. Sain myös nuhteita asiakkaiden kanssa nauramisesta ja juttelemisesta ja kuitenkin kyse oli asiakaspalvelutyöstä.

Tunsin ikävän olon hiipivän, huolestuin kun vasemmalta puolelta alkoivat ripset, kulmat ja hiukset tippumaan. Lääkäri tutki perusteellisesti ja totesi kaiken olevan voimakasta stressiä. En tiennyt miten paljon stressi voikaan vaikuttaa.
Siitä lähtien olen yrittänyt ottaa chillisti. Se ei ole aina helppoa, kuten valitettavan moni tietää. Välillä täytyy todella konkreettisesti pysähtyä, keskeyttää kaikki ja keskittyä hengittämiseen. Stressillä kun on sekin taipumus, että se jää helposti päälle, sitä ei saa karistettua pois, keho jää tilaan jossa toimii kiireellä, hengitys on erilaista, kiireistä, on pakko päästä juuri noista liikennevaloista, pakko ehtiä juuri tohon ratikkaan.
Silloin on hyvä todella pysähtyä vaikka keskelle katua, keskeyttää kaikki ja miettiä, että onko todella, onko mun pakko ehtiä noista valoista ja just tohon ratikkaan, kun ihan kohta tulee uusi ja jos mä myöhästyn viisi minuuttia niin se ei oikeastaan vaikuta mihinkään niin paljoa etteikö siitä puhelinsoitolla ja pahoittelulla selviäisi.

Kun kiire meinaa jäädä päälle, on hyvä koota lapsensa ja mennä meren lähelle, hengitellä merituulta, touhuta lasten kanssa ja heitellä kiviä mereen.  Astella ihan hiljaa rannalla, sovitellen jokaisen askeleen ja tunnustella miltä maa tuntuu.
On hyvä katsoa itseään peilistä ajatellen itsestään hyvää, luoden myös sillä tavalla kehoonsa tyytyväisemmän olon ja myös sillä lievittää stressiä. On hyvä katsoa itseään todeten, että tässä mä oon ja mä en halua stressata turhista asioista, on hyvä katsoa itseään todeten, että kaikki on just nyt hyvin.

Stressitöntä viikonloppua teille, hengitelkää, keskittykää perheeseenne ja itseenne <3
Me aiotaan mennä messuilemaan, mitäs te aiotte? :)










torstai 6. huhtikuuta 2017

Leipä, kaiken pahan alku ja juuri?

Leipä, se hemmetin leipä! Tiedän niin älyttömän hyvin sen olevan pahaksi keholleni, mutta silti puputan sitä ja voin huonosti. Se saa oloni tukkoiseksi, raskaaksi ja väsyneeksi, vetämättömäksi ja löysäksi. Vatsa on kuin turvonnut ilmapallo, kivistää. Miksi ihmeessä sitten tungen suuhuni jotain minkä tiedän olevan pahasta? Ei tässä ole mitään järkeä, ei todellakaan.

Jo teininä muistan leivän  vaikuttaneen itseeni, söin yhden leivän ja vatsa tuli kipeäksi ja turvonneeksi. Kävin lääkärillä vatsavaivojen vuoksi, mutta kaikki oli kunnossa. No, nyt tiedän sen vaivan olleen se leipä.

Olen ollut kasvissyöjä lähes koko ikäni, kaksi vuotiaasta asti. Lähes vegaani (juustot on suuri heikkouteni ja niitä toisinaan syön).
Syön paljon vihreää, kasviksia, marjoja, hedelmiä, puhtaita rasvoja.
Mutta silti, kaikki menee päin mäntyä, kun otan sen yhdenkin leivän!

Aineenvaihduntanikin toimii loistavasti ilman leipää ja silti! Voi silti sitä hemmetin leipää puputan. Kun tulen kotiin ja on nälkä, on helppoa ottaa leipä. Illalla teen kanssa on helppoa ottaa pari, kolme, neljä leipää.

Olen useasti miettinyt tätä hommaa. Mikä siinä on, että vaikka tietää jonkun asian olevan pahasta itselleen ja silti tekee sitä asiaa, eihän siinä ole mitään järkeä!
Ja miten pieni muutos se leivän totaalinen pois jättäminen olisikaan.
Olen ollut ilman leipää monestikin ja todennut juuri sen miten paljon paremmin voin, miten paljon energisempi olen, miten maha ei ole turvonnut, kivistävä ilmapallo.
Mutta kun se ei oikeastaan auta, että jättää leivän vaan hetkeksi pois, vaan se pitäisi tehdä täysin ja lopullisesti.
Leivän totaalikieltäytyjä :D Se olisi se johon mun pitäisi ehdottomasti pyrkiä!

Voin hyvin, kun syön mahdollisimman puhtaasti ja vihreästi ja viljattomasti.
Sen olen myös itsessäni huomannut, että talvisin, syksyisin se oma keho tuntuu vieraalta ja turvonneelta, liian pullealta. Keväällä olo virkisyy ja kesällä ja oma kroppa tuntuu jo omalta eikä niin turvonneelta ja pullealta. Kai sitä talvella vaan on siinä sohvan nurkalla tunkemassa leipää naamaansa, kun taas kesällä polkee fillarilla ympäri stadia salaatin voimin :D

Kuulostaa helpolta, leipä vaan pois niin olo on parempi, mutta leipäaddiktille se ei ole niin iisiä.

Mikä on teidäm suhteenne leipään, kertokaa?