torstai 20. huhtikuuta 2017

Merituuli puhaltaa stressin pois

Stressi. Se on ikävä kaveri. Valitettavan moni tuntee sen tyypin.

Itse sain tutustua siihen vuosia sitten. Oli vaihe jolloin elämä tuntui olevan töitä, töissä ei ollut hyvä ilmapiiri, asiakkaat olivat ihania mutta jos leimasin kellokortin viisi minuuttia liian myöhään myöhästyttäni ratikasta, kun vein lapset päivähoitoon ja halit venyivät, sain takuulla kuulla asiasta ja sain kovatkin nuhteet. Sain myös nuhteita asiakkaiden kanssa nauramisesta ja juttelemisesta ja kuitenkin kyse oli asiakaspalvelutyöstä.

Tunsin ikävän olon hiipivän, huolestuin kun vasemmalta puolelta alkoivat ripset, kulmat ja hiukset tippumaan. Lääkäri tutki perusteellisesti ja totesi kaiken olevan voimakasta stressiä. En tiennyt miten paljon stressi voikaan vaikuttaa.
Siitä lähtien olen yrittänyt ottaa chillisti. Se ei ole aina helppoa, kuten valitettavan moni tietää. Välillä täytyy todella konkreettisesti pysähtyä, keskeyttää kaikki ja keskittyä hengittämiseen. Stressillä kun on sekin taipumus, että se jää helposti päälle, sitä ei saa karistettua pois, keho jää tilaan jossa toimii kiireellä, hengitys on erilaista, kiireistä, on pakko päästä juuri noista liikennevaloista, pakko ehtiä juuri tohon ratikkaan.
Silloin on hyvä todella pysähtyä vaikka keskelle katua, keskeyttää kaikki ja miettiä, että onko todella, onko mun pakko ehtiä noista valoista ja just tohon ratikkaan, kun ihan kohta tulee uusi ja jos mä myöhästyn viisi minuuttia niin se ei oikeastaan vaikuta mihinkään niin paljoa etteikö siitä puhelinsoitolla ja pahoittelulla selviäisi.

Kun kiire meinaa jäädä päälle, on hyvä koota lapsensa ja mennä meren lähelle, hengitellä merituulta, touhuta lasten kanssa ja heitellä kiviä mereen.  Astella ihan hiljaa rannalla, sovitellen jokaisen askeleen ja tunnustella miltä maa tuntuu.
On hyvä katsoa itseään peilistä ajatellen itsestään hyvää, luoden myös sillä tavalla kehoonsa tyytyväisemmän olon ja myös sillä lievittää stressiä. On hyvä katsoa itseään todeten, että tässä mä oon ja mä en halua stressata turhista asioista, on hyvä katsoa itseään todeten, että kaikki on just nyt hyvin.

Stressitöntä viikonloppua teille, hengitelkää, keskittykää perheeseenne ja itseenne <3
Me aiotaan mennä messuilemaan, mitäs te aiotte? :)










7 kommenttia:

  1. Olen tosi kova stressaamaan...joskus tuntuu, että jos ei aihetta ole, tunnun niitä keksivän.
    Nyt olenkin jo hetken opetellut rauhoittumaan...mihinkäs minulla on kiire tässä valmiissa maailmassa, kuten sanotaan.
    Luonto on hyvä stressilääke, niin meri, kuin metsäkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, liian usein sitä kiirehtii ja stressaa vaikka ei tarvitsisi.

      Poista
  2. huoh.. miten musta tuntuu, että oon tainnut leimailla samoilla sijainneilla.. Toi kuvaus työnantajan armottomasta ymmärtämättömyydestä kuulosti tosi tututulta. Ja ahdistavalta. Onneksi duunit vaihtunut ja lapsetkin vähän kasvanu.
    Olen juuri koittanut syventyä entistä tarkemmin antioksidanttien ihmeelliseen maailmaan, leivän heivaamisen lisäksi, taklatakseni oman stressauskierteeni. Kyllästyttää olla "aina kipeenä".

    huomasitko muuten, Suokki-fanina :), että siellä on kesällä koululaisille kivaa päiväleiritoimintaa. Vinkutivink!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä itsenikin tutustua tarkemmin. Kiitos vinkistä Suokkiin liittyen :)

      Poista
    2. P.S. Olen niiiiin kaivannut sun blogia! <3

      Poista
  3. Minäkin, välillä💚.
    Mulla hipsi lapset vähitellen kaikki kohti Kallion kuviskouluja, ni muutettiin lopulta stadin nurkille "helpomman elämän" perässä.
    Olen kyllä mielessäni kirjoitellut uuteen, ja miettinyt jaksaiskohan sitä ylläpitää.. 🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita silti, rakastin sun kuvia, niiden pehmeitä sävyjä <3 ja hei stadissahan mekin asutaan.
      Mä hain aikoinaan Kallion kuvataidelukioon ja jäin kahdesta pisteestä vaille ja voi miten sitä harmittelin!

      Poista