tiistai 23. tammikuuta 2018

Päätin kävellä

Vuoden alussa on perinteisesti hyvä tehdä uusia suunnitelmia ja päätöksiä  paremman elämän suhteen. Itse tein päätöksen kävellä joka paikkaan mihin nyt vain on mahdollista kävellä sen ratikan sijaan. Kesällä, keväällä ja syksyllä kuljen matkat Jopolla, mutta talvisin olen huomannut lössähtäneeni ja vajonneeni syvälle sohvaan. On ollut helpompi istahtaa ratikkaan kuulokkeet korvilla, mutta päätin nyt tehdä itselleni, omalle hyvinvoinnilleni palveluksen ja kävellä sinne minne vaan suinkin voin. Helsingin keskustaankin meiltä menee kävelyvauhdista riippuen 20-35min. Täytyy vaan lähteä hieman aikaisemmin kuin jos köröttelisi ratikalla sen 15min. Ainahan ei tietenkään jaksa ja jos tuo pakkanen vielä kovasti kiristyy tämän aamuisesta -11 niin saatan hypätä ratikkaan jossain vaiheessa Mannerheimintietä :D Mutta pääsääntöisesti siis, kun on kaksi tervettä jalkaa niin ne saavat kuljettaa mua passiivisen ratikassa isumisen sijaan.

Facebookista olen lukenut ystävien ja tuttavien juttuja ja miten monella on joku elintasosairauksistamme. Huolestuneena aloin miettimään, että en halua itselleni mitään sellaista. Olen saanut olla terveenä ja se on asia mistä olen hyvin kiitollinen joka päivä. Haluan myös säilyttää terveyteni, jos se vain suinkin on omissa käsissäni. Teen siis kaikkeni jottei nämä elintasosairaudet saavuttaisi itseäni.
Syön enimmäkseen suht terveellisesti, pähkinöiden ja marjojen syöntiä tosin pitää parantaa. Mutta olen huomannut itsessäni, että keväällä, kesällä ja syksylläkin on helpompi liikkua ja syödä hyvin. Talvella itselleni tulee helposti karhu talviunilla fiilis ja on kivempi ja iisimpi kaivautua villapeittoihin ja napata muutama pala suklaata. En sano, ettei niin voisi tehdä ja että se olisi pahasta, mutta jatkuvasti, joka päivä tehtynä se ei ole ihan fiksua ja siksi päätin valita nyt itse toisin. En voi pitää yllä hyvää oloa vain joskus vaan sitä hyvää oloa ja terveyttä on vaalittava myös talvella. Vaikken mielestäni ole millään lailla vanha niin alan silti olla iässä jolloin juuri nämä elintasosairaudet pamahtavat päälle, jos ei itsestään pidä huolta. En tarkoita tällä kaikella mitään laihduttamista vaikka ylimääräisiä kiloja onkin . Niiden suhteen olen armeliaampi itselleni kuin vaikka viisi vuotta sitten. Terveys tulisi aina olla etusijalla, ei paino, ulkonäkö. Lunnollisesti, kun pitää itsestään huolta painokin putoaa hieman tai sitten enemmän. Tässä pienessä ajassa olen huomannut itsessäni kasvojen kaventumisen ja vain sillä, että kävelen minne vaan voin.
Eli, jos pitäisi lähteä vaikka Espooseen niin menisin kyllä julkisilla tai jos jostain syystä olen ihan totaalisen myöhässä jostain tai pakkasta on se -20, mutta pääsääntöisesti kuitenkin heitän jalkaa toisen eteen kiitollisuudella, että mulla on nämä kaksi hienoa, toimivaa jalkaa, jotka kuljettavat mua minne haluan.
Yksi asia mitä en ole vielä oppinut, on pukeutuminen. Kun laitan villapaidan ja talvitakin niin kuumahan siinä muutaman reippaan askeleen jälkeen tulee. En siis oikein tiedä miä tulisi pukea, jottei hiki virtaisi ja silti ei tulisi kylmä. Otan ilolla vinkit vastaan :)

Mukavaa ja tervettä oloa kaikille!









3 kommenttia:

  1. Olen kyllä tumpelo neuvoja antamaan, mutta jostakin olen lukenut, että ohutta ja monta kerrosta on parempi, kuin paksua villapuseroa ja poppanaa..:)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kävelyhetkiä, hieno päätös :)

    VastaaPoista