 |
| Lasten kanssa tehty vihta |
Suomalaisen juhannuksen vieton alkuperä liittyy Ukon vakat-nimiseen pakanalliseen juhlaan, joka on myös kutsuttu nimillä Vakkajuhla ja Ukon juhla. Muinaissuomalainen Ukko oli sateen ja ukkosen jumala ja sateen antajana hyvin tärkeä jumala m...aalaisyhteisölle. Ukko on lähes tulkoon sama jumala kuin viikinkien Thor ja kelttien Taranis. Ukon vakkojen tarkoituksena oli taata kasvukaudelle riittävä määrä sadetta.
Ukon vakkoja vietettiin kevätkylvön jälkeen kevätkesällä. Yleensä päivämääräksi 25.5. sanotaan, mutta ajankohta todennäköisesti vaihteli paikkakunnasta ja jopa talosta toiseen kuten kekrinkin. Ukon vakkoja juhlittiin veden äärellä, järven tai joen rannalla. Ukon vakoissa juotiin Ukon malja, joka oli erityisesti Ukon vakkoja varten pantua olutta. Ukon malja-rituaaliin kuului loitsun luku, itse maljan juonti ja veden pirskottaminen.
Ukolle uhrattiin ruokaa ja olutta, jotka asetettiin peltojen läheisyydessä olevalle Ukolle omistetulle kivelle tai kalliolle. Ukolle uhraamisen jälkeen juhlaväki ryhtyi itse nauttimaan ruokaa ja olutta, joita oli varattu reilusti juhlaa varten. Ukon vakat olivatkin käytännössä ylettömät syömingit ja juomingit. Kun Suomessa opittiin tislaamaan viinaa, viina korvasi usein oluen.
Mikael Agricola kuvasi Psalttarin esipuheessa vuonna 1551 Ukon vakat -nimistä juhlaa seuraavasti:
Ja quin kevekyluö kyluettin silloin ukon Malia jootijn.
Sihen haetin ukon vacka nin joopui Pica ette Acka.
Sijtte palio Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin.
Quin Rauni Ukon Naini härsky ialosti Ukoi Pohiasti pärsky.
Se sis annoi Ilman ja Wdhen Tulon.
Jos pellot kesän aikana kärsivät kuivuudesta, Ukolta rukoiltiin sadetta erityisen riitin mukaan. Mahdollisimman monta kylän asukasta meni yhdessä läheisen joen tai järven rannalle ja kahlattuaan veteen he rukoilivat Ukolta sadetta ja roiskuttelevat vettä houkutellakseen vettä alas taivaasta.
Keskiajalla kirkko nimesi kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi. Kyseessä on joulun lisäksi ainut kristillinen juhla, jota vietetään jonkun syntymän kunniaksi. Pyhimysten juhlapäivät ovat heidän kuolinpäivänään, yleensä heidän marttyyriutensa muistoksi. Jo 600-luvulla papisto varoitti ketään juhlimasta Johannes Kastajan syntymää pakanallisen menoin, tanssimalla tai manaamalla. Suomessa ensimmäinen maininta kristillisestä juhannuksesta (Nativitas Johannis baptiste) on vuodelta 1316. Johannes Kastajan syntymäjuhlan nimeksi yleistyi juhannus, joka on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.
Ukon vakkojen vietto jatkui pitkään historialliselle ajalle, vaikka kristillistymisen myötä Ukon vakkojen vietto kiellettiin rangaistuksen uhalla. Vuosien 1545-50 välillä Savonlinnan läänin talonpojat joutuivat maksamaan sakkoja juotuaan Ukon maljan. Koska Ukon vakkojen pito kiellettiin, pakanajuhlan viettotavat siirtyivät juhannukseen ja pakanalliset tavat siirtyivät kirkon ansiosta kirkollisiksi.
Vaikka juhannus onkin nykyisin virallisesti Johannes Kastajan muistopäivä, esimerkiksi Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla. Ruotsinkielisillä alueilla ja Lounais-Suomessa juhannusta kutsutaan keskikesään viittaavalla midsommar-sanalla ja sen suomenkielisillä väännöksillä kuten mittumaarja, mettumaari ja mittumaari.
Ruotsalaisvalta saattoi myös osaltaan aiheuttaa Ukon vakkojen siirtymisen keskikesään, sillä germaanisissa pakanauskonnoissa kesäpäivän (n. 22.6.) ja talvipäivän (n. 22.12.) seisaukset sekä syyspäivän (n. 23.9.) ja kevätpäivän tasaukset (n. 21.3) olivat tärkeitä juhlapäiviä. Kristinuskon myötä vanhat germaaniset juhlapäivät muokattiin kristityiksi.
Ylenmääräinen syöminen ja juominen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juotiin, sitä parempi tuli sadosta.
Juhannuskokkojen eli juhannusvalkeiden polttaminen liittyy keskieurooppalaiseen tapaan polttaa tulia kevätjuhlien ja talvijuhlien yhteydessä. Pahojen ajateltiin pääsevän valloilleen noina päivinä ja tulien polttaminen karkotti ne. Viikinkiaikana Pohjoismaissa oli tapana kerääntyä vesistöjen äärelle polttamaan tulia, uhraamaan ja juhlimaan Thorin ja Odinin kunniaksi. Juhannuskokkoja poltetaan Suomen ja Ruotsin lisäksi ainakin Tanskassa, Latviassa ja Irlannissa. Liettuassa juhannuskokkojen polttaminen loppui neuvostovallan alaisuudessa.
Juhannukseen liittyy myös tarina aarnivalkeista. Juhannusyönä metsissä voi nähdä sinisiä tulia eli aarnivalkeita, jotka syntyvät siitä kun haltijat polttavat ruostetta ja hometta pois aarteistaan. Aarteet nousevat tuolloin maan pinnalle ja nokkela ihminen voi saada aarteen itselleen, esimerkiksi sanajalan kukan avulla. Kasvitieteilijöiden mielestä sanajalka on itiökasvi eikä koskaan kuki, mutta uskomusten mukaan sanajalka kukkii juhannusyönä. Jos juhannusyönä löytää sanajalan kukan, voi muuttua näkymättömäksi ja anastaa haltijoiden aarteet. Kristillisen mytologian mukaan vesi muuttuu juhannusyönä hetkeksi viiniksi Kaanaan häiden muistoksi. Juhannukseen liittyy myös suuri määrä erilaisia lemmentaikoja.
Ukon vakkoja vietettiin kevätkylvön jälkeen kevätkesällä. Yleensä päivämääräksi 25.5. sanotaan, mutta ajankohta todennäköisesti vaihteli paikkakunnasta ja jopa talosta toiseen kuten kekrinkin. Ukon vakkoja juhlittiin veden äärellä, järven tai joen rannalla. Ukon vakoissa juotiin Ukon malja, joka oli erityisesti Ukon vakkoja varten pantua olutta. Ukon malja-rituaaliin kuului loitsun luku, itse maljan juonti ja veden pirskottaminen.
Ukolle uhrattiin ruokaa ja olutta, jotka asetettiin peltojen läheisyydessä olevalle Ukolle omistetulle kivelle tai kalliolle. Ukolle uhraamisen jälkeen juhlaväki ryhtyi itse nauttimaan ruokaa ja olutta, joita oli varattu reilusti juhlaa varten. Ukon vakat olivatkin käytännössä ylettömät syömingit ja juomingit. Kun Suomessa opittiin tislaamaan viinaa, viina korvasi usein oluen.
Mikael Agricola kuvasi Psalttarin esipuheessa vuonna 1551 Ukon vakat -nimistä juhlaa seuraavasti:
Ja quin kevekyluö kyluettin silloin ukon Malia jootijn.
Sihen haetin ukon vacka nin joopui Pica ette Acka.
Sijtte palio Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin.
Quin Rauni Ukon Naini härsky ialosti Ukoi Pohiasti pärsky.
Se sis annoi Ilman ja Wdhen Tulon.
Jos pellot kesän aikana kärsivät kuivuudesta, Ukolta rukoiltiin sadetta erityisen riitin mukaan. Mahdollisimman monta kylän asukasta meni yhdessä läheisen joen tai järven rannalle ja kahlattuaan veteen he rukoilivat Ukolta sadetta ja roiskuttelevat vettä houkutellakseen vettä alas taivaasta.
Keskiajalla kirkko nimesi kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi. Kyseessä on joulun lisäksi ainut kristillinen juhla, jota vietetään jonkun syntymän kunniaksi. Pyhimysten juhlapäivät ovat heidän kuolinpäivänään, yleensä heidän marttyyriutensa muistoksi. Jo 600-luvulla papisto varoitti ketään juhlimasta Johannes Kastajan syntymää pakanallisen menoin, tanssimalla tai manaamalla. Suomessa ensimmäinen maininta kristillisestä juhannuksesta (Nativitas Johannis baptiste) on vuodelta 1316. Johannes Kastajan syntymäjuhlan nimeksi yleistyi juhannus, joka on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.
Ukon vakkojen vietto jatkui pitkään historialliselle ajalle, vaikka kristillistymisen myötä Ukon vakkojen vietto kiellettiin rangaistuksen uhalla. Vuosien 1545-50 välillä Savonlinnan läänin talonpojat joutuivat maksamaan sakkoja juotuaan Ukon maljan. Koska Ukon vakkojen pito kiellettiin, pakanajuhlan viettotavat siirtyivät juhannukseen ja pakanalliset tavat siirtyivät kirkon ansiosta kirkollisiksi.
Vaikka juhannus onkin nykyisin virallisesti Johannes Kastajan muistopäivä, esimerkiksi Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla. Ruotsinkielisillä alueilla ja Lounais-Suomessa juhannusta kutsutaan keskikesään viittaavalla midsommar-sanalla ja sen suomenkielisillä väännöksillä kuten mittumaarja, mettumaari ja mittumaari.
Ruotsalaisvalta saattoi myös osaltaan aiheuttaa Ukon vakkojen siirtymisen keskikesään, sillä germaanisissa pakanauskonnoissa kesäpäivän (n. 22.6.) ja talvipäivän (n. 22.12.) seisaukset sekä syyspäivän (n. 23.9.) ja kevätpäivän tasaukset (n. 21.3) olivat tärkeitä juhlapäiviä. Kristinuskon myötä vanhat germaaniset juhlapäivät muokattiin kristityiksi.
Ylenmääräinen syöminen ja juominen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juotiin, sitä parempi tuli sadosta.
Juhannuskokkojen eli juhannusvalkeiden polttaminen liittyy keskieurooppalaiseen tapaan polttaa tulia kevätjuhlien ja talvijuhlien yhteydessä. Pahojen ajateltiin pääsevän valloilleen noina päivinä ja tulien polttaminen karkotti ne. Viikinkiaikana Pohjoismaissa oli tapana kerääntyä vesistöjen äärelle polttamaan tulia, uhraamaan ja juhlimaan Thorin ja Odinin kunniaksi. Juhannuskokkoja poltetaan Suomen ja Ruotsin lisäksi ainakin Tanskassa, Latviassa ja Irlannissa. Liettuassa juhannuskokkojen polttaminen loppui neuvostovallan alaisuudessa.
Juhannukseen liittyy myös tarina aarnivalkeista. Juhannusyönä metsissä voi nähdä sinisiä tulia eli aarnivalkeita, jotka syntyvät siitä kun haltijat polttavat ruostetta ja hometta pois aarteistaan. Aarteet nousevat tuolloin maan pinnalle ja nokkela ihminen voi saada aarteen itselleen, esimerkiksi sanajalan kukan avulla. Kasvitieteilijöiden mielestä sanajalka on itiökasvi eikä koskaan kuki, mutta uskomusten mukaan sanajalka kukkii juhannusyönä. Jos juhannusyönä löytää sanajalan kukan, voi muuttua näkymättömäksi ja anastaa haltijoiden aarteet. Kristillisen mytologian mukaan vesi muuttuu juhannusyönä hetkeksi viiniksi Kaanaan häiden muistoksi. Juhannukseen liittyy myös suuri määrä erilaisia lemmentaikoja.
Oikein ihanaa ja lämmintä keskikesän juhlaa kaikille!! Me suuntaamme äitini luokse :)
Tämä oli mielenkiintoista! Paljon asioita, joita en tiennytkään :)
VastaaPoista