En ole koskaan kokenut olevani millään lailla erilainen, erikoinen vaan ihan tavallinen. Siksi olenkin kummastellut miten joillekin koko sana tavallinen on kuin myrkkyä. Kuin tavallisena oleminen olisi huonompi juttu ja erilainen olisi paljon siistimpää. Jo sana tavallinen tuntuu olevan joillekin kirosana ja asia josta pitää todellakin pyrkiä ehdoin tahdoin pois, koska eihän sitä voi olla vaan tavallinen! Se olisi ihan liian laimeaa, liian tylsää.
Erilaisuus on rikkaus, on ihanaa olla erilainen, koen olevani erilainen, näitä lauseita kuulee ja näkee. Mutta mitä on erilaisuus?
Kerran eräs nainen johon olin juuri tutustunut ja istuttiin vastapäätä toisiamme ratikassa tulossa eräältä luennolta, sanoi minulle sanat joita vieläkin mietin: "Sä vissiin koet olevas jotenkin erilainen, kun sulla on noita tatuointeja, siksi varmaan olet ottanut tatuointeja, että olisit jotenkin erilainen`". Lausahdus oli niin hämmentävä, etten osannut sanoa siihen mitään, loukkaava.
Nyt jos asiaa ja tilannetta ajattelen olisin sanonut tuolle naiselle, että: ei, ei koe olevani erilainen, en ole halunnut tatuointeja siksi, että olisin erilainen, olen mielestäni hyvinkin tavallinen nainen, tavallinen äiti, tavallinen vaimo, tavallinen tytär ja viihdyn omassa itsessäni ollessani juuri näin tavallinen kuin olen.
Palataan erilaisuuteen. Ystävien facebook-seinällä vilisee harva se päivä lausahduksia, joissa korostetaan erilaisuutta, sitä miten hienoa se on, olla erilainen. Olemme keskustelleet muutaman ystävän kanssa asiasta ja saaneet pienehkön kinan aikaiseksi aiheesta, koska heidän mielestään juuri erilaisuus on se juttu, pitää olla erilainen, on siistiä olla erilainen ja he ovat mielestään erilaisia juuri esimerkiksi tatuointien tai pinkin hiusvärin vuoksi. En ole lainkaan samaa mieltä. Mielestäni nuo asiat eivät tee ihmistä erilaiseksi. Erilaisuus on syvemmällä ja täytyy sanoa etten taida tuntea montaakaan oikeasti erilaista ihmistä, mutta aika monta heitä jotka mielestään ovat kovinkin erilaisia ulkoisten seikkojen vuoksi, heitä joiden mielestä tavallinen on kirosana. Erilaisuus on ihmisessä itsessään niin syvällä, ajatuksissa, sielussa, se on erilaisuutta, ei se ole ulkoisia seikkoja, ei se ole se kadulla kävelevä irokeesipäinen punkkari, ei se ole se kerrostalon tatuoitu äiti, ei se ole se teini, joka on värjännyt hiuksensa pinkiksi ja ottanut huuleensa lävistyksen.
Olen mielelläni tavallinen, teen tavallisia asioita. Tatuoinnit eivät tosiaan tee minusta erilaista, jo ajatuksena se on mielestäni hyvin typerä.
Miksi sitten on niin, että erilainen jo sanana on muka niin paljon siistimpi kuin tavallinen? Miksi tavallinen on jotenkin nolompi juttu? Erilaisuutta tavoitellaan juuri ulkoisin keinoin, mutta miten ihmeessä se olisi mitään ulkoista aikakautena jolloin joka toinen on tatuoitu?
Erityinen olen, olen lapsilleni erityinen ja siksi tärkeä ja rakas, he ovat sitä minulle, hyvin erityisiä ja rakkaita. Mutta erilaisuus ja erityisyys ovat kaksi ihan eri asiaa. Erityisiä olemme kaikki :)
Toivotan kaikille ihanaa ja tavallista viikonloppua :D
