Kun sielu lepää ja sydän on rauhaisa

Tiedätte varmastikin sen tunteen, kun kaikki on juuri sillä hetkellä hyvin. Sydämmessä rauha. Vaikka kotona odottaisi tiskit ja villakoirat, vaikka kylppäriremppa toisi harmaita hiuksia ja itkua ja hampaiden kiristystä, mutta juuri sillä hetkellä kaikki olisi kaukana ja huokaisisi vaan onnesta ja autuudesta.

Sellainen tunne mulla oli eilen istuskellessamme kallion päällä, tuoksutellen vanhaa aikaa, muinoin elettyä, kädessä emalikuppi jossa höyryävää kahvia. Lapsilla kaakaota. Hekin vain istuivat ja olivat hetken hetkessä ennen kuin kirmasivat hiukset hulmuten tutkimaan maassa olevaa linnunmunaa, keppejä, käpyjä, kukkia.

Ymmärsin myös mikä onni on osata vain olla, mikä onni, että mulla on lapset jotka osaavat olla ja nauttia tuoksuista, risuista, puista, lapset jotka halaavat puita ja ovat opettaneet mutkin halaamaan ja olemaan enemmän.

Tyttäreni esikoulussa lausutaan näin: "Kel sydämessään ilo on, hän on kuin loiste auringon".
Niin se on! Miten yksinkertaista ja miten totta! :)