Lapsivapaata ja lapsivapaasta...pohdintaa.

Meille tarjoutui taas (jo toistamiseen tänä vuonna) viettää aikaa kahdestaan, ilman lapsia.

Kirjoitin asiasta omalle FB seinälleni ja vuodatin samalla miten tulee ikävä lapsia. Vastaukseksi sain yllättävän; No kai nyt aikuiset voivat viettää aikaa ihan kahdestaankin! Johon vastasin, että tottakai voi, mutta voi myös ikävöidä lapsiaan vaikka ovat vaan sen yhden yön poissa. Juttu jatkui niin, että saa myös sanoa, että ystävät ovat usein parempaa seuraa ja on mukavaa olla erossa lapsista.
Tottakai, mutta kuten saaa myös sanoa miten huippu tyyppejä ne omat lapset ovat ja miten loistavasti heidän seurassaan viihtyy.

Yllätyin miten paljon FB päivitykseni poiki ja millaista. Tuntuu, että on hyväksytympää kertoa miten lasten kanssa on tylsää ja tyhmää kuin kertoa miten loistotyyppejä he ovat ja miten kivaa heidän kanssa on. Se ei tarkoita, että olisi superäiti, sitä en todellakaan ole. Koen vaan, että minulle on siunaantunut lapset joiden seurassa viihdyn ja siitä olen kiitollinen.

Tuntuu myös, että haukkua saa muttei kehua ja se koskee ihan omaa puolisoakin.
Olin kerran illanistujaisissa joissa jutut kääntyivät siihen, että naiset kilpaa haukkuivat miehiään, poikaystäviään. En voinut tähän yhtyä, ei siksi etteikö moitittavaa olisi koska jokaisessahan on, vaan koska en koe reiluna haukkua toista ihmistä toisille vaan mielummin sanon asianomaiselle suoraan mikä mättää. Luonnollisesti poistuin paikalta koska en lopulta löytänyt mitään keskusteltavaa niin kiihkoissaan naiset mollasivat.

Koko FB keskustelusta huomasin miten se ärsytti joitain, se, että haluan olla lasteni kanssa. Itse en asiaa ymmärrä. Se ei pois sulje sitä ettenkö haluaisi myös olla mieheni kanssa. Mutta koska meillä on niin vähän kahdenkeskeistä aikaa niin olemme muodostuneet tiiviiksi tiimiksi, minä, mies ja lapset, olemme ja teemme kaiken yhdessä ja niin kauan kuin kaikki osapuolet ovat siihen tyytyväisiä en näe asiaa "vääränä".

Kaikesta päättelin, että todellakin, haukkua ja marista saa, muttei kehua, ei lapsiaan, ei puolisoaan.
Ihmiset ovat kummallisia :D

No meillä oli hauska ilta meren äärellä jota rakastamme hulluina ja seuraavana päivänä oli huippua saada lapset kotiin :)

Kaappi etsinnässä, ohoi!

Olen jo pidempään etsinyt tämän kaltaista vanhaa liinavaatekaappia. 

Aina ne ovat olleen liian kaukana tai hirmuisen hintavia. Huutonetissäkin hinnat tuntuvat nykyään olevan pilvissä.

JOS sulla ois vinkata mistä tai vaikka sulla ois niin kerrothan, jotta kaappi ja minä löytäisimme toisemme ❤️

Kun äiti ja isi kahdestaan ulos pääsi

Äiti ja isi pääsivät ulos kahdestaan ja kylläpäs siinä akut latautuivat kummasti.
Meillä oli ihan super kivaa ja ei olisi suonut tuon viikonlopun loppuvan koskaan niin kivaa oli olla kahdestaan.

Olimme fillareilla, reput selässä ja siellä muutama hyvä olut.
Perjantaina kävimme syömässä ja juomassa ja sitten fillaroimme Suvilahteen Tuska festareiden ulkopuolelle hengailemaan, kuuntelemaan musiikkia ja moikkaamaan tuttuja.
Siitä saimmekin sitten kipinän mennä lauantaina Tuskaan vaikkei aluksi aikomusta ollutkaan.
Fillareilla oli taas helppo mennä, ei tarvinnut odotella metroa tai ratikkaa tai huolehtia, että ehtii viimeiseen.
 
Olo oli huoleton ja kevyt ja aika rakastunutkin <3

"On keskikesän aika tullut..."

Oikein hyvää mittumaaria kaikille!

Luonto tuoksuu ja näyttelee parhaita puoliaan.

Päivällä grillattiin ja syötiin liikaa ja jälkkäriksi vielä mansikkakakkua, liikaa sitäkin :D
 Äsken tulimme saunasta ja vihdoimme itsetehdyllä vihdalla. Nyt lapset ovat punaposkisina puhtaissa lakanoissa, tyttärellä seitsemää sorttia kukkia tyynynsä alla ja toive nähdä unessa prinssi Carl Philip :)

Kauniita unia ja oman kullan kuvia <3

Hunningolla on huoletonta!

Ilma ei ole vielä kovin kesäinen, mutta mieli on kovasti kesässä silti.
Viime vuonna tähän aikaan olimme jo polskutelleet rannalla ja saaneet rusketusrajat :D

Nyt olemme lähes joka päivä pakanneet reput selkään ja lähteneet retkelle. Meidän vanhempien onneksi meille on siunaantuneet lapset, jotka pitävät myös retkeilystä ja piiiitkistä kävely-ja pyöräilyretkistä, kunhan on evästä mukana :)

Muuten meillä on tarkat ruoka-ajat, helppoa, kun on suuri perhe, mutta aina kesäisin olemme sen suhteen retuperällä, ruoka-aikoja ei ole, syödään, kun on nälkä ja missä milloinkin, kalliolla, rannalla, veneessä, laiturilla, jopa ratikassa.

Kesän huolettomuus on syksyn, talven ja kevään jälkeen ihanaa, säntilliseen elämään tottuneille aikatauluttomuus jo pelkästään on lepoa.
En kuitenkaan voisi jatkuvasti elää ja olla ilman aikatauluja, mahdotontahan se olisi, koulujen, töiden, kauppojen aukioloaikojen ja muidenkin arkisten asioiden vuoksi.
Mutta näin kesäisin...on ihanan huoletonta olla vähän hunningolla :D

Mikä suuri nautinto onkaan vain tuijottaa merta, en saa siitä koskaan kyllikseni <3

Tässä nyt kirjoittaessani alkoi kesän eka ukkonen! Jee!

Kun sielu lepää ja sydän on rauhaisa

Tiedätte varmastikin sen tunteen, kun kaikki on juuri sillä hetkellä hyvin. Sydämmessä rauha. Vaikka kotona odottaisi tiskit ja villakoirat, vaikka kylppäriremppa toisi harmaita hiuksia ja itkua ja hampaiden kiristystä, mutta juuri sillä hetkellä kaikki olisi kaukana ja huokaisisi vaan onnesta ja autuudesta.

Sellainen tunne mulla oli eilen istuskellessamme kallion päällä, tuoksutellen vanhaa aikaa, muinoin elettyä, kädessä emalikuppi jossa höyryävää kahvia. Lapsilla kaakaota. Hekin vain istuivat ja olivat hetken hetkessä ennen kuin kirmasivat hiukset hulmuten tutkimaan maassa olevaa linnunmunaa, keppejä, käpyjä, kukkia.

Ymmärsin myös mikä onni on osata vain olla, mikä onni, että mulla on lapset jotka osaavat olla ja nauttia tuoksuista, risuista, puista, lapset jotka halaavat puita ja ovat opettaneet mutkin halaamaan ja olemaan enemmän.

Tyttäreni esikoulussa lausutaan näin: "Kel sydämessään ilo on, hän on kuin loiste auringon".
Niin se on! Miten yksinkertaista ja miten totta! :)

Kevättä sydämessä

Kevät on kummallinen asia. Se saa ihmisen ja luonnon eläimineen vähän sekaisin. Se saa nuuhkimaan ilmaa, kuulostelemaan ääniä, tonkimaan maata, katselemaan ympärillensä eri tavalla kuin uusin silmin, ihan kuin silmät, korvat, nenä, aistit olisivat yks kaks talven jälkeen heränneet horroksesta, syntyneet uudestaan.

Se saa lapset juoksemaan höperön onnellisina ympäriinsä, aikuiset nauramaan, se tuo tullessaan enemmän värejä, iloa, naurua.

Se saa jopa aikuisen 40-kymppisen ihmisen niin hassuksi, että se laittaa pyöräänsä pinkkejä härpäkkeitä ja ajamaan onnellisena ympäri rantoja vetäen ilmaa keuhkoihinsa, hengittämään enemmän.

Se saa kodin kylpemään valossa ja näyttämää jokaisen pölypalleron ja ne suloiset pienet sormenjäljet ikkunassa.
Se saa kasvattamaan yrttejä ja napsimaan niitä suuhunsa aina ohi mennen.
Se saa kiireen unohtumaan ja seisomaan hetken paikoillaan, kasvot aurinkoon päin kohotettuna ja nauttimaan lämmöstä silmät kiinni.
Se saa iloitsemaan väreistä ja huomaamaan ne eri tavalla.

Se saa rakastamaan kaikkea vielä enemmän, olemaan kiitollinen vielä enemmän <3