Painavaa sanaa lasten kohtelusta.

Tässä pari päivää mietin, että kirjoitanko aiheesta vaiko en ja tänä aamuna tulin siihen tulokseen, että kirjoitan.

Nimittäin siitä miten lapsia kohdellaan Suomessa tai ainakin Helsingissä.

Facebookissa saimme ystävien kanssa aiheesta hyvän keskustelun. Päivitykseni kun oli: Suomi ei ole lapsiystävällinen maa.
Huomasin, etten ole ainoa joka on lapsineen tämän kokenut, mutta lopulta totesimme tämän ehkäpä rajoittuvan vain Helsinkiin.

Käymme usein lasten kanssa keskustassa, tässä ihan hollilla kun asumme niin se on helppoa, käy vaikka päiväkävelystä.
Olen pistänyt merkille miten lapsia tönitään, suoraan laukulla päähän (ihan oikeasti), kävellään suoraan päin ja jos mainitsen asiasta tönijälle, päinkävelijälle niin ei edes anteeksipyyntöä heru.
Mielestäni on ihan käsittämätöntä miten näin voi olla.
Eräs ystäväni totesi, ettei hänen kuopuksensa edes poukkoile ympäriinsä vaan kävelee nätisti vieressä ja miten 7v 130cm pituinen voi olla muka niin huomaamaton, että kävellään suoraan päin ja jatketaan matkaa niinkuin ei mitään, ei taakse katsomista, ei pahoittelua.
Hän ei ensin ollut uskoa, että näin on, kun lapsi hänelle asiasta mainitsi, mutta alkoin sen jälkeen kiinnittämään enemmän huomiota ja totesi, että juuri näinhän se on.

Meilläkään eivät lapset puokkoile ympäriinsä ihmisiä häiriten vaan todella kävelevät nätisti vierelläni, kädestä kiinni pitäen, toinen toisella puolella ja toinen toisella.
Viikolla oli aikamoista vetäistä lapsia käsistä itseäni päin tai eteeni kävelemään, kun aikuiset ihmiset todella tulivat päin.

Kun aikuinen kävelee lasta päin tai tönäisee isolla laukulla tai kovalla käsilaukulla niin se ei ihan kivalta tunnu. Monesti jompi kumpi lapsistani on saanut laukusta päähän ja se jo sattuu.
Mutta auta armias, jos minä asiasta mainitsen niin enkös se ole minä, joka saan tuimia katseita eikä suinkaan tämä tönijä, joka ei ymmärrä edes pahoitella.

Lapset eivät myöskään saa istua julkisilla paikoilla. Aina tulee joku häätämään pois vaikka hänelle olisi tilaa muuallakin. Mutta kun hän sattuu haluamaan istumaan juuri sille penkille missä lapsi istuu, vaikka itse nousen ylös ja tarjoan omaa paikkaani (vaikka sitä tyhjää tilaa tosiaan olisi enemmänkin), niin sepä ei kelpaa, koska aikuinen on päättänyt haluta istua juuri siinä missä lapsi.
Tapauksen sattuessa viimeksi sain kuulla lasten olevan nykyään huonosti kasvatettuja.

Olisikohan asia kuitenkin niin, että aikuiset ovat nykyään huonosti käyttäytyviä, omaan napaansa tuijottajia, kiireensä vankeja, eivät osaa huomioida muita, paahtavat eteenpäin laput silmillä huomioimatta mitään ja ketään?


Lapset ovat lapsia ja useimmiten oikein ihania sellaisia, jotka eivät varmasti ole antsainneet päivittelyä huonosta kasvatuksesta, tönimistä tai päin kävelyä.
Lapset hämmentyvät tälläisista asioista, eivät voi ymmärtää miksi aikuinen näin tekee.
Enkä minä.

Mielelläni kuulisin oletteko te lapsinenne kokeneet vastaavanlaista? Onko tämä vain turhan kiireiden kaupunkilaisten ongelma?

Tämän kun oppisi, mutta edellä mainituissa tilanteissa en vaan kykene näkemään mitään hyvää :/