Ja se yllättää iloisesti, se tuttu metsä jonka on kuvitellut kolunneensa jo niin läpi, ettei se enää voisi yllättää.
Tutusta metsästä löytyikin keijujen maalaamia lehtiä, puu johon oli kaiverrettu vauva ja tottakai maisteltiin ketunleipiä :)
Vanha hevosaitaus on satumaisen lumoava. Jokin siinä aitauksessa ja villiintyneessä luonnossa, kukissa on vaan niin lumoavaa, että voisin vaan olla ja ihailla, nauttia.
Voin kulla hevosten tyytyväisen hirnahtelun, nähdä niiden laukkaavan harja hulmuten...kun vain katson ja kuuntelen.
Metsässä on hyvä olla, hyvä hengittää. Meidän metsä on lehtimetsä. Siellä on paljon kallioita, koloja, kiviä.Siellä tuoksuu hyvältä.
Olen varma, että siellä on keijuja ja menninkäisiä!
Kun pysähtyy, katsoo äkkiä voi todella nähdä menninkäisen pujahtavan puunkoloon, voi tuntea keijun henkäyksen poskellaan, joku vetää äkkiä hiussuortuvasta, melkein pakottaa pysähtymään juuri siihen, olemaan hetken paikoillaan, kiireettömänä.
En ole koskaan ollut äiti, joka viihtyisi leikkipuistoissa, hiekkalaatikon reunalla kykkien. Menen mielummin metsään ja onnekseni lapsenikin pitävät siitä enemmän.
Heitä ei saisi pois metsästä millään.
Onpas siellä erikoinen metsä, vauvahan siellä ihan selvästi puun masussa on :) Nuo maalatut lehdet näyttävät aivan kukille. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoista