keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ruuasta ja muutakin

Meillä syödään joka päivä samaan aikaan, itsetehtyä, ihan tavallista kotiruokaa. Oikeastaan ainoa eines mitä meidän perheessä syödään on purkkitonnikala, sitä laitetaan pizzan päälle ja leivän päällekin.

 Meille ruuan hyvät raaka-aineet ovat tärkeä ttu. Mahdollisuuksien mukaan ostamme luomua ja meillä on oma ihana kasvimaa, tosin siitä ei nyt talvella ole iloa, mutta multasormet syyhyävät jo päästä kasvattamaan omat perunat ja porkkanat ja voi miten hyviltä ne itse kasvatettuina maistuvat! On myös hienoa, että lapset ovat saaneet olla kaikessa touhussa mukana, istuttaa, kitkeä, möyhiä multaa ja kerätä se oma sato, nähdä miten se oikeasti tapahtuu, ettei kaikki tule valmiina kaupan hyllyiltä.

Minä olen perheen ainoa kasvissyöjä, olen ollut kasvissyöjä aina ja meillä tehdään joka päivä sekä liha, että kasvisversio, toisinaan koko perhe syö samaa kasvisruokaa.

Teemme  keittiön liitutaululle valmiiksi viikon ruokalistan, niin pysyy kauppalasku paremmin kurissa ja lapsista on kivaa tietää etukäteen mitä ruokaa huomenna on :)



Kävin tänään Freijan kanssa kaupungilla ja mukaan tarttui nämä ihanat tyynyt H&M Home myymälästä! Niin keväiset ja raikkaat, että olihan ne ostettava :) Toinen pääsi sohvalle ja toinen neidin sänkyyn. Ai miten niin äiti ja tytär tykkäävät vaaleanpunaisesta :D


1 kommentti:

  1. Mullakin on periaatteena, että itsetehtyä ruokaa on tarjolla. Esikoiseni haluaa joskus maksalaatikkoa ja sen kyllä ostan valmiina. Luomua ostan aina kun mahdollista. Hieno tuo teidän ruokalista, minä en jaksa suunnitella ihan noin pitkälle kerrallaan.

    VastaaPoista