keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tapetointia ja touhua

 

Kyllä se vaan on nyt niin, että touhua riittää koko ajan!
 Blogia ei oikein ehdi kirjoittaa, eilen ehdin syömään  vasta vanhempainillassa muutaman mandariinin.
Viikot täyttyvät puuhasta ja nyt on viikonloputkin menoa täynnä.
 
Nyt ehdin istumaan hetkeksi ja uunissa on torttuja, pienet kirjoittelevat lahjatoiveitansa ylös ja kynttilät palavat. Ihanaa, kun on edes hetki aikaa hengähtää :)
 
Vanhempainillassa opettaja muistutti vanhempia miten tärkeää on nyt pimeänä aikana antaa lastenkin olla rauhassa, ei mennä touhuta koko ajan, vaan välillä köllöttää kylki kyljessä sohvalla peiton alla. Koitetaan itse kukin muistaa :)
 
 
Muun touhuilun seassa ollaa tapetoitu. Lastenhuoneesta yksi seinä ja eteisestä pieni seinä, ihan vaan piristykseksi ja kun sain edullisesti tapettipätkiä :)
 


 
Lastenhuoneen tapettia rakastan!
Se on seinässä sata kertaa ihanampi kuin kuvissa. Tapettitalon Kukot. Teki mielestäni lastenhuoneesta raikkaan ja samalla satumaisen utuisen :)
Piti oikein kuvata kahdessa eri valaistuksessa.
 
Nyt ovat joulutortut valmiit ja menemme herkuttelemaan :)
Ja luntakin on jo maassa!! Pikkuisen, mutta on kuitenkin! Jee!
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kauniit ovat molemmat tapetit, erityisesti tuo lastenhuoneen tapetti! :)

    Toivon, että sääennusteet pitävät paikkansa ja saataisiin kunnolla sitä lunta -ja sen myötä valoa! :)

    VastaaPoista
  2. Lastenhuone on tosi kaunis! Ihanasti värejä. Meillä taitaa odotella paketissa sama nukkekoti, kuin mikä on tuolla kaapin päällä. Muistikuvani on ainakin samanlainen :)

    VastaaPoista