maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kuluttamisesta

Lauantaina oltiin Ikeassa, vain syömässä. En kokenut ihan oikeasti tarvitsevani yhtään mitään ja täytyy myöntää, että olen aika ylpeä itsestäni.
Monesti olen nykyään havahtunut siihen, etten tarvitse, haluan kyllä uutta sänkyä, uutta kirjahyllyä, uutta nojatuolia (tai siis vanhaa), mutta oikeastihan en mitään noista tarvitse.










 
Hullut päivät alkavat keskiviikkona ja en aio mennä. Ihmisillä on oikeastikin joku ihme vaihde päällä ja menevät ja ostavat vaan, tuuppivat toisiaan, ovat epäystävällisiä.
 Ehkä olen saanut tarpeekseni ihmisten epäystävällisyydestä joka todella korostuu vastaavissa tilanteissa, kun halvalla saa jotain. Olen saanut viime aikoina osakseni ihmisten tympeydestä, välinpitämättömyydestä ja se kyllästyyttää.
Kirpputoreja sen sijaan voisin koluta vaikka kuinka, vaikken välttämättä ostaisikaan yhtään mitään, niissä vaan on niin eri fiilis :)
 
Lapsilla on hyvät vk-vaatteet, POPista (koska ne ovat parhaat, Tiksun lisäksi ja koska inhoan pukea kurahousuja ja sadetakkeja :D), ei tarvita niitäkään.
Eemeli nyt tarvitsee parit uuden housut, koska juuri kaivoin kaapista viidet liian pienet joista neljät sain myytyä eteenpäin.
 
Tälläisiä mietteitä tänä aamuna, eli vähän höperöitä :)
 
Valoisaa maanantaita teille <3
 
 
 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Oon ihan samaa mieltä :) Upeaa, että sait lapset ulos Ikeasta ilman tavaraa! Mäkin luulen, että ihmiset koittavat tehdä itsestään onnellisia ostamalla, ja onhan se itestäkin kiva joskus ostaa jotain uutta (tai uutta vanhaakin), mutta kun se tunne ei ole pysyvä. Mä oon käyny kerran hulluilla päivillä, kun hain sieltä takin mikä mahtu raskausmahan päälle, ja kun olo oli niin iso, niin ei kyllä jäänyt kiva mieli siitä ihmisryntäyksestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tiedä mikä siinä ihmispaljoudessa saa nykyään vaan haluamaan kiireesti pois! Ja ennen pidin sellaisesta :O

      Poista
  2. Aivan oikeassa olet. Turhaa tavaraa kertyy nurkkiin. Itse haluan päästä turhasta eroon, kirppispöydän varaus pitäisi tehdä. Muutenkin olisi järkevää panostaa laatuun, ostaa oikeasti hyvää mikä kestää vuodesta toiseen, mutta kun ei ole aina sitä rahaa irrottaa "laatutuotteisiinkaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, kirppispöytä pitäisi varata, mutta odottelen, kun Eemelin koululla on kuun lopussa kirppis mihin voi viedä myyntiin.
      Jos asutte Hki niin suosittelen pistäytymään siellä :)

      Poista
  3. Hullut päivät ovat kirjaimellisesti hullut. Meno on ihan kamala, kun ihmiset tuuppivat toisiansa halvan tavaran vuoksi. En ole vuosiin käynyt. Kieltämättä turhaa tavaraa tulee hankittua, ei meistä kovinkaan moni koko aja "tarvitse" jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nauratti, kun edellinen postaukseni oli kenkien ostosta :D Mutta lapset oikeasti tarvitsivat kengät, kuka nyt pienissä kengissä pistelisi menemään.

      Poista