tiistai 7. toukokuuta 2013

Akvaario

Perjantaina tulee kaksi viikkoa siitä kun saimme akvaarion kaloine sun muine juttuineen ja vieläpä lipaston sen alle. Saimme sen mieheni veljeltä, heillä se oli ollut vuoden verran.
Akvaario neontetroineen oli ollut Eemelin pitkäaikainen haave.

En ollut kotona, kun akvaario oli meille tullut ja se odotti lastenhuoneessa ja se oli iso!
Ensimmäinen reaktioni oli paniikki, koska se ei oikeasti tuntunut mahtuvan mihinkään! Tuskailin ja tuskailin. Mietin mikä olisi hyvä paikka feng shuin kannalta, kyselin ystävältä. Tuskailin lisää. Soitin äidilleni ja kitisin, että meillä on nyt akvaario ja se on iso ja se ei mahdu mihinkään ja yhyy sentään!!

Alkupaniikista toivuttuani ja tajuttuani, että tää on juttu mistä lapset on tosi innoissaan ja sä nyt vaan mahdutat sen johonkin, keksin ratkaisun kuin se olisi tullut salamana. Tiivistetään kirjahyllyssä kirjoja ja niin tehtiin. Tiivistettiin ja saatiin monta hyllyä tyhjäksi ja otettiin pois. Tadaaa! Siinä on loistava tila. Sitten vasta tuli mieleen, että niin, kai se olisi ollut fiksua mitata, että ,mahtuuko.
Miehen mittaillessa, jännitin ja heitin enkeleille toiveen, että jeesatkaa pliis koska se olisi loisto paikka akvaariolle.
Se mahtui millilleen!! Kuinka uskomatonta voikaan olla. Hyvää tuuria tai enkeleiden jeesiä, hienoa silti :)

Draamaakin on ollut. Yksi monneista oli kateissa pari pv, ihmettelin ja tuijottelin akvaariota, kunnes keksin pyytää miestä nostamaan linnaa joka siellä on ja siellä oli monni parka, ei irronnut ravistelulla vaan miehen piti vetää pyrstöstä ja lujaa. Vapaaksi päästyään se uiskenteli tyytyväisenä tiehensä :)
Tämän monnin lempipaikka on laivanhylyn sisällä :D Toinen monni taas on aina samassa reunassa ja valojen sammuttua se alkaa riehumaan ja viskomaan hiekkaa, niin että ropisee ja pöllyää vaan!

Platyistä yksi on raskaana vai miten se asia nyt sitten kaloista ilmaistaankaan, en tiedä! (Eemeli on meidän perheen kala-ja lintuasiantuntija). Nyt odotamme nenät kiinni akvaariossa millon se suvaitsee ne pulpauttaa ulos.
Poikasallas on hommattuna, mutta myyjä sanoi ettei itse laittaisi niitä siihen koska muuten meillä on kohta akvaario täys kaloja ja ilman allasta luonto hoitaa asian ja karsii osan.
Enpä tiedä mitä tehdään :O

Meillä on siis monneja, neontetroja, platyja ja tiikerinuolijaisia.
Emme ole vielä puhdistaneet akvaaroita, sen homma on perjantaina ekaa kertaa ja sen saa tehdä mies ja lapset :)

Täytyy myöntää, että tykkään vaikka aluksi epäilin kovasti ja en ole ikinä ollut millään tavalla innostunut tai edes pätkääkään kiinnostunut akvaariosta ja sen kaloista.
Ja kun näkee miten lapset ja jopa teinitkin tykkäävät niin kai sitä väkisinkin itsekin innostuu :)













2 kommenttia:

  1. Minusta akvaariot ovat viehättäviä omia maailmojaan ja kalojen persoonallista käyttäytymistä on hauskaa seurata :) Meillekin tulee vielä akvaario. Minulla oli nuorempana kauan kaloja, mutta luovuin niistä siinä vaiheessa kun muutin omilleni. Kun ystävältä tuli partamonni minun partamonnini seuraksi, niin akvaario oli pian täynnä pikkumonneja... Ystävän monni joutui siis jatkamaan matkaa, koska en jaksanut olla kauaakaan raahaamassa monneja kaikkialle jonne niitä vain huolittiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kaloja on yllättävän kiinnostavaa seurata :)

      Poista