Synttärit ja ajatuksia ikäkriisistä, jota ei ole

Eilinen aamu alkoi kivasti, sain halauksia ja onnitteluita, täytin 45 vuotta.
 Aamuhommien jälkeen päätin lähteä päiväkävelylle kauniiseen Suomenlinnaan, joka on ehkä vieläkin kauniimpi ja lumoavampi näin talvella kuin kesällä. Menin ylös ja alas mäkiä, hengittelin raitista ja kirpeää ilmaa, pysähtelin ja voimaannuin merestä.

Siinä kävellessäni aloin miettimään ikääni. Sitä miten tosi monella on ikäkriisi ja miten moni kauhistelee omaa ikäänsä, että oh ja voi miten paljon ja kokee olevansa vanha.
Itselläni oli ikäkriisi täyttäessäni 30. Sen jälkeen olen tuntenut vaan olevani ihan parhaassa iässä ja juuri sopivan ikäinen, en nuori, mutten tosiaankaan vanha!

Mistä ikäkriisi sitten tulee? Onko se jotain ympäristön asettamaa painetta siitä mikä on se paras ikä? Onko se omaa tyytymättömyyttä ikäänsä? Vanhenemisen pelkoa?
Siis tottakai ne ekat rypyt, joita nyt on alkanut näkymään ei välttämättä ole niin valtavan ihania, ne harmaat, jotka alkavat pilkistämään ei miellytä lainkaan, mutta en silti liitä noita asioita ikäkriisiin. Ikäkriisi tarkoittaa itselleni vahvaa tyytymättömyyttä omaa ikäänsä ja sen tuomia asioita kohtaan ja sellaista itselläni ei nyt ole.

Ehkä tämä on juuri se keski-ikä, mutten koe olevani mistään kohtaa keski-ikäinen vaan ihan vaan aikuinen ihminen.

Että 45, hui hai, vanha en ole vaan aivan parhaassa iässä :)

Ruiskumestarin talo

Oletteko koskaan käyneet Ruiskumestarin talossa? Jos ette niin ehdottomasti kannattaa!
Talo sijaitsee Helsingin Kruununhaassa. Kauniiden vanhojen kerrostalojen keskellä, aika hauskasti, on pieni keltainen 1800-luvun talo.

Muistan käyneeni yläasteella tuolla, paikka oli selkeästi muistissa ja osasin suunnistaa sinne, kun eräs viikonloppu äitini ehdotti sinne menoa. Yläasteella käydessä mieleen tosin jäi vain se paikka, ei mikään muu, ehkäpä sitä ei osannut samalla silmällä asioita katsoa siihen aikaan :D

Talon tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta 1818 se on ollut paikoillaan. Sen rakennutti Christina Wörtin, merimiehen leskirouva. Hänen jälkeensä talon omistaja vaihtui usein, kunnes 1859 itse ruiskumestari Alexander Wickholm osti talon. Hän kuitenkin itse perheineen asui raatihuoneella 1863-1870 ja tuona aikana Ruiskumestarin talossa asui vuokralaisia.

Pihapiirissä on kaksi kaunista, keltaista rakennusta joista toinen oli saunana ja leivintupana. Tuohon aikaan tontin perällä oli myös talli, navetta, vaunu-ja puuvaja ja ulkohuoneet, jotka kuitenkin vuonna 1905 purettiin ja paikalle rakennettiin kerrostalo.
Nykyisin pihapiiri toimii lasten päiväkodin idyllisenä pihana ja portilla kehoitetaankin laittamaan portti kiinni.

Wickholmin kuoltua vuonna 1896 talo siirtyi hänen tyttärelleen Augustalle, jonka kuoltua talo taas siirtyi hänen tyttärelleen Martalle. Martta myi kiinteistön Helsingin kaupungille 1974.

Museona Ruiskumestarin talo avattiin vuonna 1980. Talo esittelee 1860-luvun pikkuprvariston elämää,  ja on sisustettu Kaupunginmuseon kokoelmilla. Se on sisustettu kuvaamaan Alexander Wickholmin perheen elämää.

En kerro enempää, menkää ihmeessä katsomaan!
Nuuhkaiskaa tuoksuja heti sisään saapuessanne, itse ainakin huomasin hyvän tuoksun tulvahtavan nenääni ja ei se ei tullut muiden museossa vierailleiden parfyymeista vaan oli selkeästi vanhan talon hyvä, lämmin tuoksu. Museossa muuten oli hyvin vähän muita, lopulta vain me, äitini, minä, lapset ja mieheni.
Tutkikaa rauhassa, katsokaa tarkkaan, huomatkaa pinkopahvit ja tapetit seinillä, uunit, lattiat, lattialistat. Menkää hetkeksi ajassa taaksepäin ja olkaa vieraina Wickholmeilla, katsokaa mitä he ovat asettaneet teille tarjolle, lusikkaleipiä, teetä samovaarissa.

Joulun fiiliksiä

Joulu meni taas liian nopeasti ohi ja ajattelimmekin lasten kanssa, että joulukalenteri olisi hyvä olla olemassa jo marraskuusta niin se joulun odotuksen maagillisuus kestäisi pidempään.
Jouluisin olen pyrkinyt saamaan kiinni siitä lapsuuden joulujen fiiliksestä ja aika pitkälti sekin on omasta asenteesta kiinni, jos antaa vallan kiireelle ja stressille niin ilmanmuuta se tulee, mutta iisimmin ottamalla kaikilla on mukavampaa.

Menimme pari päivää ennen aattoa jouluostoksille mieheni kanssa. Meillä ei ole autoa, mutta äitini tuli meille ja saimme lainata hänen autoaan. Laatikkopyörällä kahdeksan ihmisen jouluruuat olisi toki kulkenut myös, että hitusen nopeampaa autolla. Tai sitten ei, koska palatessamme parkkihalliin auto ei lähtenyt käyntiin, ei pihahtanutkaan. Ensi reaktioni oli: apua, lapset ja äiti kotona ja miten me saamme kaikki ostokset kotiin dösällä! Hengittelin hetken rauhassa ja mietin, että kyllä tästä selvitään ja syytä paniikkiin ei ole, jotenkin tämä järkestyy. Ja järjestyi, viereen ajanut ystävällinen mies antoi kaapeleilla akulle virtaa ja auto lähti muristen käyntiin.

Joulun päivissä ihaninta on se joutulaisuus ja kiirettömyys, se ettei ole oikeastaan mitään tekemistä, mihinkään ei tarvitse kelloa katsoen lähteä.
Koti saa olla vähän hyrskyn myrskyn koska se vaan näyttää niin hyggeltä. Nerf pommit keittiönpöydällä on kotoisia ja niitä ei tarvitse siivota pois joulukattauksen tieltä.

Joulun päivinä oli ihanaa huomata ihmisten hyvyys, auttavaisuus, tajuta taas se miten ihania ihmisiä mulla on ympärilläni ja miten kiitollinen heistä olen.

Uusi vuosi taisi livahtaa ohi myös. Valvoimme kolmeen, lapsetkin! Ilotulitukset olivat mielettömiä, taivas välkehti vihreänä ja punaisena Kansalaistorilta lähetettävien rakettien mukaan, näky oli upea.

Facebookissa lupauduin olemaan herkuitta niin monta päivää kuin tykkäyksiä tulee ja lopputulos taisi olla, että herkutonta on edessä 63 päivää. Tekee varmasti hyvää, koska suklaan syöminen on vähän mennyt käsistä taas ja tavoitteeni on, että saisin alavatsani kiinteämmäksi. No niin, nyt se on sanottu ääneen ja paluuta ei ole :D

Odotan talvea alkavaksi, että tämä musta aika menisi ohi ja päästäisi pussistaan. Tahdon valkeutta ja valoa. Tai sitten voisi vaan suoraan tulla kesän ihanat auringon säteet lämmittämään ja ruskettamaan ihoa, antamaan pisamia ja energiaa :)

Miten teidän joulu ja uusi vuosi menivät?

Kohta on joulu!

Blogi on tökkinyt pahemman kerran, enkä ole päässyt päivittämään ollenkaan. 

Ihanaa joulukuuta on takana jo monta päivää ja liian nopeasti tuntuu joulu tulevan taaskin. Liian nopeasti siksi, että tätä ihanaa hyggemäistä satuilua kestää ihan liian vähän aikaa. Mieluusti käpertyisin tähän tunnelmaan vielä paljon pidempään. 

Joulukuusi valoineen ja koristeineen,aamulla herätessä riisipuurolle on yksi siisteimmistä asioista mitä on! 

Koko jouluinen rauhallinen tunnelma, hämyisyys on vaan niin rauhoittavaa. Ja jos jpulufiilis on vielä kadoksissa niin suosittelen lämpimästi pistäytymään Tuomaan markkinoille. Siellä kun ihan rauhassa kävelee ja katselee, eikä oikeastaan osta juurikaan mitään, nauttii vaan tunnelmasta, tuoksuista ja kauniista Suurkirkostamme jylhänä markkinoiden yllä on joulufiilis taattu!

  

Lapset avaavat aamuisin innolla joulukalentereitaan ja laskevat päiviä jouluun hihkuen innosta ja odotuksesta. 

Ihmiset ovat iloisia, tuntemattomat juttelevat, toivotellaan joulua puolin ja toisin. Ja edelleen uskon oikeasti tonttuihin, niitä on todistetusti olemassa, jos vain vähän viitsii katsella ja kuulostella. Meillä aikuisilla usein on liian häslinki päällä ja emme keskity kunnolla ja siksi moni jännä asia jää  huomaamatta. Mutta jos nyt nämä viimeiset päivät ennen aattoa me kaikki terästäisimme aistejamme ja virittäytyisimme jouluun niin ehkäpä näkisimme ja kokisimme enemmän :) Ja ainakin voimme toivotella hyvää joulua vaikka ihan tuntemattomalle ja olla itsekin hieman tonttuja <3

 

Rastat, locksit

Toivottiin postausta rastoista, joten tässä tulee.

Miehelläni on erittäin luonnonkiharat hiukset, korkkiruuvit ja aiemmin moni luuli, että hänellä on permanetti :D No ei ollut ja ne kommentit alkoivat ehkä hintsusti nyppimään miestäni, koska aika harva mies nyt permiksen ottaa, kun ei olla enää kasarilla, kasarihevin aikaan.
Muistan miten hiuksia oli joka paikassa ja itseäni alkoi ärsyttämään se. Ehdotin, että tehtäiskö sulle rastat. No ei! Oli ensimmäinen reaktio. Asia jäi siihen jonksikin aikaa, kunnes hän alkoi itse miettimään asiaa ja ajatus alkoikin olla loistava.
Hän kävi kampaajalla, joka oli erikoistunut rastoihin ja muihin erikoisiin kampauksiin, kyselemässä mitä maksaisi, jos he tekisivät rastat. Summa olisi ollut huima ja lisäksi sanoivat, ettei rastoja voi tehdä ilman kemikaaleja. Hmm, aloimme miettimään, että miten asia hoidetaan Jamaicalla, tuskin siellä kauheasti kemikaaleilla läträtään.
Tutkimme asiaa ja luimme eri keskustelupalstoja. Lopulta hänen ystävänsä tuli meille takuttamaan hiusta ja se mitä jäi takuttamatta jäi mun hommaksi. Aikaa meni useita tunteja!

Aluksi ne olivat ihan ohuet ja lirut, lyhyet, koska hiushan lyhenee aikalailla, kun sen takuttaa.
Normaalisti hiukset katkeilevat ja putoavat, jäävät harjaan, mutta kun on rastat niin se hius ei pääse sieltä pois, siksi suurimmalla osalla joilla on ollut pitkään rastat on niin pitkät.
Miehelläni on ollut nyt kahdekasan-yhdeksän vuotta ja pisimmät ovat yli takapuolen.

Alkuun niitä piti "hoitaa", pyöritellä käsien välissä ja toisinaan hän laittoi vahaa niihin, jotta pysyisivät. Nyt ne ovat wash and go tyyliä, eli kerran viikossa pesu palasaippualla, kunnon kuivatus ettei pääse haisemaan ja näin homehtumaan sisältä ja siinä se on.

En tiedä onko kovin monella länsimaalaisella rastapäällä mitään ihmeempää ideologiaa takana, en usko. Eli ei mitään rastafari Haile Selassie meininkiä.
Jamaikalla asia on tietysti ihan eri ja siellä monelle kuuluu elämäntapaan kannabiksen poltto, puhtaan ruuan lisäksi.

Puhdasta ruokaa meilläkin kyllä syödään ja mahdollisimman luomua ja kuunnellaan toisinaan Bob Marleyta, joka on aina vaan niin hyvä, mutta nämä asiat nyt eivät liity rastahiuksiin taas mitenkään :)

 Ikävä puoli rastoissa on se, että muutamaan kertaan on tultu kysymään onko pilveä myydä. Ikävää miten leimataan ulkonäön suhteen.

Töissä ne ovat kiinni ja kotona ruokaa laittaessa myös, mutta niin olisivat muutenkin pitkät hiukset :)


Kuvat ovat aika suttuiset, pahoittelen niistä. Kaivoin vanhoja kuvia läppäriltä. Mutta hyvin huomaa miten lyhyet alussa olivat, kun nyt todella pisimmät yli takapuolen.

Näin vaimon näkökulmasta ne ovat mielestäni aika ihanat nykyään pitkinä ja paksuina <3

Sss, hitaasti ja hissukseen.

Itsensä hiljentäminen on arvokasta ja elintärkeää.
 Hektinen elämänrytmi vie niin helposti mennessään ja "mukakiire" jää päälle.
Kuinka usein Helsingin keskustassa (tai missä keskustassa tahansa) näkee verkkaiseen tahtiin kipsuttelevia ihmisiä, ihmisiä jotka katselevat ympärilleen, hymyilevät rauhassa kävellessään? Aika harvoin. Enemmän näkee, kun paahdetaan eteenpäin kovassa kiireessä, tuupitaan toisia pois oman kiireen tieltä, ei ole aikaa hymyillä, ei kävellä rauhassa lompsien.

Itse olen tietoisesti pyrkinyt kävelemään r a u h a l l i s e s t i, miettimään kivoja, hymyn huulille tuovia asioita kävellessäni. Olen pyrkinyt siihen, ettei ole kiire, lähden mielummin ajoissa kuin viime tingassa. Sekin on niin tuttua ja se miten kiire jää päälle, miten hengitys muuttuu erilaiseksi kiireen keskellä, se kun tuntuu ettei ehdi katsoa ja kokea hetkeä.

Kiire jää myös puhetapaan, kiireiset ihmiset puhuvat nopeasti ja kovaa.
Nautin kuunnellessani ihmistä, joka puhuu rauhallisesti ja hiljaa (ei tietenkään liian hiljaa ettei kuule). Tuntuu, että kuuntelen enemmän sellaista ihmistä, kuulen enemmän, paremmin mitä hänellä on sanottavana.

Hiljentäminen ei kuitenkaan pidä tarkoittaa apaattisuutta ja tekemättömyyttä. Se on oikeastaan olotila jonka itselleen asettaa ja siinä on hyvä olla.

Tähän samaan syssyyn kuulisin mielelläni mistä haluaisitte, että kirjoittaisin, millaisia kuvia haluaisitte nähdä? :)
Rauhallista viikkoa <3

Syysloman jälkeen

Syysloma meni ohi hurahtaen ja todellakin aivan liian nopeasti.
 Kaksi ensimmäistä päivää taisi mennä lähes koomassa väsymyksen vuoksi, niin lapsilla kuin aikuisillakin ja nukuimme ja haahuilimme yöpaidoissa ja villasukissa pitkin päivää. Vaikka mitä olisi ollut kiva tehdä, mutta teimme vain murto-osan siitä koska sohva veti tällä kertaa enemmän puoleenssa koko perhettä.

Kävimme sentään Ateneumissa jossa on aivan loistava Ankallisgalleria esillä, ovelasti piilotettuna klassikkotaiteen sekaan ja pitää olla tarkka ja todella ihastella joka teos, ettei Ankallisgallerian aarteet vain jää huomaamatta :) Tämä näyttely oli niin kiva, että pitää kuulemma mennä uudestaankin! Olen aina käynyt lasten kanssa (myös isojen, heidän ollessa pieniä) taidenäyttelyissä ja museoissa ja lapset ovat niistä aina tykänneet, koskaan en ole nurinaa kuullut. Tämä Ankallisgalleria Ateneumissa oli 12-vuotiaan idea ja mehän tottakai menimme!

Kävimme myös ystäväperheen luona piipahtamassa. He ovat juuri muuttaneet Nuuksion rauhaan täältä kaupungin vilinästä. Aivan ihana paikka ja todella Herran kukkarossa saavat siellä olla.
Toisinaan itse haikailen landelle, tai ei ihan mutta esim tuo Nuuksio olisi ihan jees, ei liian landella. Mutta sitten taas olen kuitenkin niin kaupunkilainen, että ehken kuitenkaan oikeasti. Välillä vaan välähtää mielessä, että mitä jos, mutta aika heti perään myös se, no ei todellakaan :D

Illat ja aamut alkavat olla jo hämäriä ja laitoin yhden tähden ikkunaan. Korostin perheelle, että tämä siis EI ole mikään joulutähti vaan kaamostähti! :D
Olennaisena syksyyn kuuluu tietenkin myös mustikkapiirakka joka katosi erittäin nopeasti ja olisikin pitänyt tehdä kaksin kappalein.

Eilen vietimme mieheni ja äitini yhteissynttäreitä meillä kotona. Heillä on päivä eroa syntymäpäivissään. Mieheni sain lahjaksi minulta tekemäni tatuoinnin. Jotkut ehkä tunnistavatkin kuvan, Misfits bändin skull. Tätä kuvaa mieheni on halunnut ihoonsa jo vuosia ja tätä oli kiva tehdä. Ei todellakaan ammattilaisen veroinen työ, mutta mieheni pitää siitä kovasti ja olen itsekin ihan tyytyväinen, en häpeä sanoa, että tein sen.

Juhlimisen jälkeen oli otettava kuva pöydästä jälkeen. Yleensähän on hienoja kattauskuvia ennen juhlia, mutta oikeastaan jälkeen kuvat ovat paljon puhuttelevampia ja persoonallisempia mielestäni, joten tässä kuva jälkeen kakuttelun.

Nyt on vielä monta viikkoa ennen seuraavaa lomaa mikä onkin joululoma, mutta nytpä alkaakin pikku hiljaa olemaan kivat ajat käsillä, jouluaika tulla hipsuttelee :)
Tytär näkikin eilen ikkunasta tontun, se varmasti oli tonttu koska näytti ssalaperäiseltä ja sillä oli tonttumaiset vaatteet!