"Täällä on jotenkin paljon raikkaampi ja helpompi hengittää!" Totesi Eemeli eilen Suomenlinnassa, sitten jo pysähdyimmekin keskelle tietä ja hengitimme syvään ja pitkään ja totesin saman kuin poikani. Seuraavaksi alkoikin päässäni soimaan Jukka Pojan biisi: " Ilma on raikkaampaa hengittää siellä missä liikennevaloja ei nää...".
Vietimme Suomenlinnassa usean tunnin vain kävellen ja hengitellen, merta ja jäätä ihaillen. Onnekseni satun omistamaan (joo tiedän, ettei lapsiaan voi omistaa :D) lapset jotka jakavat rakkauden mereen kanssani, lapset jotka voivat tunti tolkulla tuijottaa merta, tyyntä ja tyrskyä,, tekemättä mitään muuta sen kummempaa, lapset joille ympäröivä luonto on hyvin tärkeä ja jotka kykenevät näkemään luonnon, talojen, maailman kauneuden ja ihmeellisyyden.
Olemme suuria Suomenlinna faneja, olen kahlannut läpi kaikki kirjat mitkä olen löytänytja rakkaus saarta kohtaan on vaan lisääntynyt. Haaveemme, unelmamme on päästä sinne asumaan ja tästä haaveilevat myös lapset. Tiedämme, ettei se ole helppoa ja ihan tuuria, mutta joka kerta yritämme ja kädet ristissä lähetän toiveeni yläkertaan, että josko nyt tällä kertaa tämä olisi meille hyväksi.
Kun olemme haaveestamme puhuneet ystäville on monelta tullut heitto, että no ette varmaan ole miettineet millaista siellä olisi asua syysmyrskyllä, helppohan se on kesällä. Johon vastaamme; Voi olemme! Todellakin olemme ja se ei vähennä rakkauttamme Suomenlinnaa kohtaan, oikeastaan päinvastoin. On totta, että Suomenlinnaan on helppo ihastua lämpimänä kesäpäivänä, kun isutaan kalliolla eväiden kanssa ja leija liitelee pään yläpuolella, mutta me käymme saarella myös siinä syysmyrskyssä, kovassa pakkasessa, litisevässä loskassa ja vaan rakastumme lisää.
Säässä kuin säässä Suomenlinna on järisyttävän kaunis, katuja kävellessä aistii siellä olevan elämän, menneet ja nykyiset. Niin kliseistä kuin onkin niin siellä sielu lepää ja toden totta, on helpompi hengittää.
Onneksemme asumme lähellä keskustaa ja meneminen Suomenlinnaan on helppoa.
Kun istuimme lautassa takaisin kotiin sanoi Freija vuorostaan osuvasti:" Tulee aina haikee olo, kun täältä lähtee". Niinpä niin tyttöseni, jaan fiiliksen täysin kanssasi.
torstai 2. maaliskuuta 2017
perjantai 10. helmikuuta 2017
Siivosin, vaikkei ehkä siltä näytä.
Meillä on aina perjantaisin siivouspäivä. Silloin joko vaihdan kaikki lakanat tai vien tuulettumaan, imuroin ja tuuletan sohvan peitot ja tyynyt, pyyhin lattiat, pölyt ja imuroin, pesen vessan ja kylppärin. Vähän perusteellisemmin kaikki kuin joka päiväisessä siivouksessa, sillä kyllä, meillä siivoillaan jopa päivä vähän. Inhoan, jos keittiö ja vessa ovat sottaisia, jos astioita on joka paikassa, murusia tai hiekkaa lattialla. Ja koska joka päivä tekee jotain vähän niin ei se viikkosiivous ole mikään niin iso urakka.
Siivoojana olen muutenkin sellainen, että tavaroita ja leluja saa olla ja luonnolisesti lapsiperheessä onkin, mutta puhdasta pitää olla. Olenkin aina lapsille nauraen sanonut, että meillä on aina lattiat niin puhtaat, että lattialle pudonneen omenan voi huoletta syödä :D
Eli ehkä meillä ei jonkun mittapuun mukaan näytä siistiltä, kun tavaraa on ja kaikki vähän hyrskyn myrskyn, mutta takaan, että puhdasta on! :D
Teinin huoneeseen en uskaltanut mennä kuvaamaan ja sitä nyt en niin siivoakaan kuin muita huoneita. Se saa olla kuten hän itse sen haluaa olevan.
Siivousaineita en pahemmin käytä. Meillä on tiskiaineena Ekoverin tiskiaine ja laimennan sitä lattioiden pesuun ja sillä samalla Ekoverin tiskiaineella pesen vessatkin, ikkunat myös sitten, kun ne pitää pestä. Pölyt pyyhin pelkällä bamburätillä käyttämättä mitään pesuainetta.
Kesäsiivouksessa pesen sitten kaikki verhot ja kaivan räsymatot esille ja kuuraan ne mattolaiturilla ennen kun pääsevät lattioille.
Sohvalla meillä on peitot, koska meillä saa syödä sohvalla ja peitot on helpompi pestä tai ravistaa tarvittaessa. Toisaalta valkoinen sohvakin on lapsiperheessä aika helppo, kaiken voi irrottaa ja pestä ja pahimman lian yllättäessä heittää kloritea perään sinne koneeseen.
Miten te siivoatte ja kuinka usein?
Aijai, mulla onkin vielä makkarin päiväpeitto, se itse kutomani, tuulettumassa.

torstai 9. helmikuuta 2017
Aamujuttuja ja perhana!
No niin, nyt mä olen kipeänä. Kunnon flunssa, korvia särkee, kurkku kipeänä, yskä, nuha niin kova, että ärsyttää! On vedetty auringonhattu-uutetta, inkivääriä, pakuria, sitruunaa, hunajaa, sitä sun tätä ja tässä tää flunssan edelleen on. Olkoon!
Lapset kouluun, mies töihin, mä söin aamupaa, kahvia, smoothien (heitin sekaan hedelmiä, marjoja ja kauramaitoa), sitten vielä verigreippi antamaan vitamiinia.
Tyhjensin astianpesukoneen ja tökkäsin peukaloni haarukkaan joka törrötti puhtaana tiskikoneessa. PERHANA, huusi itsekseni ja pitelin peukaloa. Vähän itketti, mutten itkenyt. Katsoin peukaloa ja totesin sen olevan ihan kunnossa, katsoin astianpesukonetta, tyhjensin sen loppuun ja ajattelin miten huippua on, kun sellainen tuossa on.
Mies soitti ennen kun astui töihin sisälle, kysyi miten voin ja sanoi rakastavansa.
Ehkä tästä päivästä tuleekin ihan hyvä tästä ärsyttävästä flunssasta ja jomottavasta peukalosta huolimatta, kyllä, tulee tästä! :)

perjantai 3. helmikuuta 2017
Kotoilua ja flunssaa
En usko kuumetta alentaviin lääkkeisiin vaan siihen, että kuume on hyvästä ja se on kehomme oma keino viedä pöpöt pois. Jos kuumetta olisi ollut paljon olisin laittanut Freijalle sitruunakääreen, mutta nyt sitä ei tarvittu.
Vietettiin kolme kotipäivää Peppiä katsellen ja leikkien, juotiin teetä ja tämä tee on meidän molempien uusi suosikki.
Päivät kuluivat hitaasti mutta leppoisasti. Eemelin tulo koulusta sai ihan eri tavalla virtaa Freijaan, kuin vaan äidin kanssa oleilu ja pian molemmat jo hyppivät sohvalla ja pöydällä ja tyynyillä leikkien lattiaan ei saa koskea-leikkiä :D
Eilen oli parempi olo ja kouluun oli kiva mennä ja läksyjä oli mieluisaa tehdä. No joo, aina tuo tyttönen ne läksyt mielellään tekee.
Tänään aamulla vessassa istuessani (joo kännykkä mukana), vessan ikkuna aukinaisena kuuntelin miten linnut lauloivat, vessan verho lepatti vienosti tuulessa, ajattelin että ihan kuin kevät! Jos ei olisi tiennyt, ei olisi millään voinut uskoa, että ulkona on lunta ja talvi. Valo tulvi ikkunasta sisään ja sai olon reippaammaksi. Lupaus keväästä on annettu!
torstai 19. tammikuuta 2017
Loistava risiiniöljy!
Muistaako joku, kun ysärillä "piti" nyppiä kulmakarvat? Tunnustaako joku nyppineensä?
minä nypin koska mielestäni kulmani olivat liian paksut ja tummat ja ei kivat ollenkaan.
Kun niitä tarpeeksi nypin niin eivät enää kasvaneet ja moneen vuoteen en ole tehnyt kulmille mitään. Sitten alkoi tuntumaan, että nehän ovat ihan luonnottomat, liian kapeat ja jotenkin kummasti värikin niistä oli kadonnut, kun olivat niin harvat. Väriä en ole kulmiini koskaan laittanut enkä varmaan aiokaan.
Luin netistä ihmeaineesta risiiniöljystä, joka saisi kulmat villiintymään ja ajattelin kokeilla, sijoituskaan ei ollut mahdoton 7,20 eli jos ei toimisi niin enpä olisi paljoa rahaa siihen käyttänyt.
Tulokset ovat hämmästyttävät! Aloin 31.12 laittamaan risiiniöljyä topsipuikolla kulmiini ja myös ripsiini joka ilta.
Katsokaahan tulokset jo tässä vaiheessa! Mun piti odottaa kuukausi ja laittaa kuvat vasta sitten, mutten millään malta vaan jaan nämä teidän kanssa jo nyt :)
Pahoittelen kuvien laatua!
Mitäs sanotte? Itse olen ehdottomasti luonnollisuuden kannalla, ainakin itselläni :)
Kulmat ja ripset 31.12 ilman meikkiä
Kulmat ja ripset 18.1 ilman meikkiä
Tässä kuvassa olen 18-vuotiaana, nyppimättömillä kulmilla.
Alemmassa kuvassa taas 43-vuotiaana, kulmat nypittyinä.

tiistai 10. tammikuuta 2017
Kaappi lovee täysillä!
Eemeli kaipasi Legoilleen kaappia ja laitoin facebookin kierrätysryhmään ilmoituksen missä ilmaisin haluni ostaa 50-luvun kaapin. Se löytyikin samantien, maksoi vain muutaman kympin ja kuljettiin kotiinkin!
Kaappi on pieni ja suloinen, sopivasti kulunut ja ihan täydellinen Legoille ja kaikelle salaiselle mitä 11-vuotiaalla pojalla vaan voi olla, onhan kaapissa lukot ja avain, joka on ylpeän kaapin omistajan varmassa tallessa, pois pikkusiskon uteliaiden pikku näppien ulottuvilta.
Hyvä että sain ottaa kuvat kaapista, niin tarkkana Eemeli siitä on, sisältä en saanut kuvata.
Tosin nyt Freija mankuu itselleen lukollista kaappia koska on hänen mielestään valtavan epäreilua, että isoveljellä sellainen on eikä hänellä! Lupasin, että katotaan ja pidän silmät auki josko samantapainen ilmestyisi eteen niin saisi sellaisen hänkin :)

torstai 15. joulukuuta 2016
Jouluista
Ensinnäkin, poistin sitten vahingossa edellisen postauksen! :/ Piti poistaa vain luonnoksia, mutta näköjään meni muutakin, voi mua!
Meillä otettiin kuusi sisälle viime sunnuntaina heti aamusta ja pitihän se heti koristella :)
Toistaiseksi se ei ole varistanut yhtään! Kuusen tuoksu on huumaava ja oksat kauniin vihreät.
Rakastan niin tätä jouluaikaa vaikka kesäihminen olenkin. Joulussa on sitä taikaa ja vaikka olenkin aikuinen niin silti huomaan jouluaikaan muuttuvani hitusen lapseksi. Joulussa asuu myös tietty hartaus ja rauhallisuus. Onneksi kohta alkaa joululomakin.
Meillä aamut alkavat tottakai joulukalenterien avaamisella, sitten rynnitään tonttu Hipsuvarpaan oven eteen katsomaan mitä tonttu on koreihin tänä aamuna jättänyt ja luetaan Hipsuvarpaan kirjoittama lappunen. Sitten aamupalaa mikä nyt useimmiten on riisipuuro :D
Vaatteet päälle, hampaiden pesu, hiusten harjaus ja letitys ja kouluun missä kynttilän valossa oppilaat ja opettajat pianon säestyksellä laulavat joululauluja ja joka aamu siellä muutama vanhempikin liikuttuneena laulaa mukana...minä myös :)
Meillä ei varsinaista joulusiivousta ole koskaan, koska siivoilen joka päivä jotain ja kerran viikossa sitten vähän enemmän, niin tarvetta isolle siivoukselle ei ole. Joten en tunnista itsessäni joulustressiä. Kaikki hoituu kuitenkin :)
Ensi viikolla mies tekee joululaatikot ja tällä viikolla teemme leivät.
Äitini tulee meille jouluna ja koko ruokapöytä on täynnä, aika ihanaa!
Miten te vietätte joulua?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)